Sain olla kaksi päivää Firenzen Eurooppa-yliopiston EU:n tilaa vuosittain luotaavassa konferenssissa, jossa mukana poliittisia päättäjiä, järjestöjohtajia, tutkijoita, toimittajia ja opiskelijoita. Pari ajatusta:

🔶Yksi eurooppalainen päättäjäsukupolvi kokee todella voimakkaasti vastuunsa Ukrainan sodan edessä. Esimerkiksi kelpaa entinen Espanjan ulkoministeri, tämänhetkinen EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja Josep Barrell. Kysyttäessä, mitä 76-vuotias pitkän linjan toimija haluaa viimeisenä työvuonnaan saavuttaa hän vastasi epäröimättä ”Kestävän rauhan Ukrainaan”.

🔶Eurooppa ja EU on pitänyt pintansa. Viimeisen vuoden aikana moni ennusti, että viime kevään luja yhtenäisyys ja tuki Ukrainalle hajoaa viimeistään talven kylmyyteen. Näin ei ole käynyt, vaikka toki erilaisia jännitteitä enemmän nyt kuin vuosi sitten.

🔶EU:n on kyettävä toimimaan vaikuttavasti maailmassa, jossa sen merkitys monien kumppanien silmissä etenkin lukujen valossa globaalisti radikaalisti pienentynyt. Vaikuttavuutta ei synny saarnaamalla vaan yhteisten tavoitteiden kautta, joita löytyy ja on löydyttävä myös esimerkiksi Kiinan kanssa. Avainsana kuunteleminen ja yhteistyö, kyky pragmaattisuuteen ilman, että arvoista tingitään.

🔶Jaan ajatuksen, että helmikuu 2022 muodostunee 1989 vertautuvaksi historialliseksi hetkeksi Euroopan maiden sisäisessä jakautumisessa ja laajemminkin. Raja siirtyy Venäjään ja sen tukijoihin ja muuhun Eurooppaan. Olennaista nyt rakentaa ”muusta Euroopasta” vahva.

🔶EU:n laajentumispolitiikka on uudelleen keskiössä ja ajankohtainen. Sen moraaliseettinen merkitys niin Ukrainalle, Georgialle ja Moldovalle kuin länsi-Balkanille todella suuri. Käytännössä uskon, että ihmisten ja etenkin nuorten mahdollisuudet liikkua esimerkiksi Erasmus+ kautta voivat olla tässä ratkaisevia.

🔶Tapasin ukrainalaisia tutkijoita. Ristiriitaista olla kauniissa Firenzessä, kun kotimaan tilanne mikä on. Heidän vinkkelistään Pohjoismaiden ja Baltian johdonmukainen tuki vahvistanut ukrainalaisten uskoa muiden apuun.

🔶Henkilökohtaisesti olin fanitunnelmissa, kun sain puhua sekä Misha Glennyn että Timothy Garton Ashin kanssa, joiden kirjoja luin 1990-luvun nuorena toimittajana ja tutkijana Balkanilla ja samaistuin osin vahvasti.