Tämä video on kuvattu keväällä, samana päivänä jolloin kuvasimme kuntavaalien teemoista videoita. Hanna sai vapaat kädet kysymyksiin, ja juttelimme elämästä ja politiikasta. Siitähän politiikassa on kyse: tavallisista ihmisistä jotka käyttävät elämäänsä yhteisten asioiden hoitamiseen.

Olen ollut politiikassa mukana yli 10 vuotta. Se ei olisi ollut mahdollista, jos lähi-ihmiset – puoliso, lapset, omat vanhemmat, ystävät – eivät olisi ymmärtäneet, että moni asia on “epänormaalia”. Työajat heittelevät, kokoukset venyvät, asiat tulevat yhtäkkiä ja vaativat kaiken keskittymisen (ja jonkun muun on tehtävä ruokaa, hoidettava lapset ja otettava lennosta vastuu).

Ja sitten on vaalit ja niiden aikainen jopa kuukausia kestävä poikkeustila. Kirjoitin 2016 kirjan “Vaalikirja – mitä on olla ehdokas”, koska halusin nostaa esiin sen valtavan vapaaehtoisen ponnistuksen ja heittäytymisen, joka vaaleissa tehdään. Ehdokkaina ja ehdokkaiden taustalla. Kirja on hyvin henkilökohtainen ja luettavissa täällä. Vaalityö on kuukausien ponnistus ehdokkaalle ja taustaryhmälle. Ehdokkaalle ihmisten tuki on hämmentävää, välttämätöntä ja tosi arvokasta. Minulla on aina ollut onnea siinä, että tukijani ovat olleet äärimmäisen sitoutuneita ja kaikki, joita olen pyytänyt mukaan, ovat yleensä suostuneet.

Jotta ymmärrätte, millaista vaalivapaaehtoisuus on: esimerkiksi 2019 tiimimme kasvoi pariin sataan henkilöön. Talkootyönä jaoimme 42 000 esitettä, teimme verkkosivut, tv-mainoksen, lukuisia videoita, kymmeniä lehti-ilmoituksia, tekstejä, somekuvia, asiamuistioita, vaalikoneiden taustapapereita, ulkomainoksia, kukkajakoja, vaaligrillejä, sosiaalisen median kampanjaa ja lukuisia tapahtumia. Yksittäiset ihmiset tekivät satoja mikrolahjoituksia kampanjaan. Lisäksi perheeni tukiverkko oli huikea. Vanhempani asuivat meillä. Isä nosti vaaliliput aamuisin salkoon ja iltaisin alas ja ajeli päivät omalla itse teippauttamallaan asuntoautollaan ympäri Helsinkiä. Äiti auttoi puolisoa kodin arjessa.

Pari sanaa kaikista omista vaaleista. Olin ensimmäistä kertaa mukana 2009 EU-vaaleissa. Sen jälkeen olen kokenut kahdet kuntavaalit ja kolmet eduskuntavaalit. Kuntavaaleissa olen tullut valituksi, eduskuntavaaleissa ensi kerralla olin listan kuudes, sitten viides, viimeksi neljäs. Olemme siis pärjänneet hienosti, mutta joka kerta löytäneet itsemme nippa nappa viivan väärältä puolelta ja hiuksenhienoilla eroilla varsinaiseen paikkaan.

Tämä on ollut minulle ehkä rankinta. Se, että ei ihan tule valituksi sen jälkeen, kun valtava joukko tehnyt huikean työn. Samalla nyt näen, että 2009 alkanut työ on ollut mahdollista juurikin tuon kaiken työn ansiosta. Olen saanut toimia päättäjänä, hallituksen taustajoukoissa ja eduskunnassakin. Päättäjäroolin ansiosta minulla oli näkemys koulutusyrityksen perustamiseen. Nykyään koen olevani laaja-alaisesti kokenut päättäjä ja poliitikko. Luulen, että tukijani ovat kokeneet samoin: ensin vaalien jälkeen pettymystä ja sitten myöhemmin ylpeyttä ja iloa kaikesta, mihin voitu vaikuttaa.

Mutta kyllä politiikasta on tullut sillä tavalla rankkaa, että oman persoonan ja idealismin säilyttäminen on koko ajan vaativampaa. Siksi ihmisten tuki ja palaute korostuu. Videolla Hanna kysyy minulta, mitä haluaisin sanoa ihmiselle joka äänestää minua. Vastasin suunnilleen, että häkellyn siitä joka kerta ja että toivon että ihmiset eivät koskaan mieti onko joku asia sopiva yhteydenoton aiheeksi. Helsingissä päätetään lukuisista pienistä ja isoista asioista ja kukin kaupunginvaltuutettu kannattelee demokratiaa omalta osaltaan.

Tänä viikonloppuna ilahdutti ja itketti viesti, jonka sain Päivi Jaatiselta, jonka Pena-isä ja Airi-äiti tulivat tiimiini ekoissa vaaleissa 2009 innostuttuani vappupuheestani. Pena menehtyi kesken kaiken 2020 alussa. Päivi-tytär kirjoitti:
“Pilvi, Tsemppiä sulle vaalitaistoon. Jaan juuri Torpparinmäki-Paloheinä alueella esitteitäsi. Äiti myös Hakuninmaalla. Penakin olisi innoissaan jakamassa, mutta pitää sulle pilven reunalta peukkuja. Hän oli henkeen ja vereen sun fani.”
Kiitos <3