(kiinnitetty artikkeli)

”Jokaisen sodan jälkeen
jonkun täytyy siivota.”

Näin alkaa yksi lempirunoni, puolalaisen nobelistin Wislawa Szymborskan Alku ja loppu.

Olen näissä vaaleissa puhunut ilmastonmuutoksen torjunnan yhteydessä jälleenrakennuksesta. Olen käyttänyt tätä sodanjälkeiseen aikaan liittyvää sanaa korostaakseni niiden vuosikymmenten luottamuksen henkeä. Silloin kaikki kokivat olevansa mukana ja osa ratkaisua.

Lisäksi olen korostanut yhteisiä sopimuksia. Esimerkiksi sitä, että kahdeksan puoluetta sitoutui yhteisiin tavoitteisiin kansainvälisen ilmastopaneelin viimeisimmän raportin jälkeen.

Joskus kuulen, että nämä viestit luottamuksesta ja yhteistyöstä eivät ole riittävän selkeitä ja konkreettisia. Minulle niissä kiteytyy jotain kaikkein tärkeintä.

Eri väestöryhmien ja sukupolvien välinen ymmärryksen ja luottamuksen rakentaminen on minulle politiikan ydin. Pysyviä ratkaisuja saadaan aikaan vain yhteisymmärryksellä ja eri väestöryhmien välisellä luottamuksella. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä suuremmasta ja vaikeammasta asiasta on kyse.

Juuri tässä luottamuksen ja yhteisymmärryksen rakentamisessa edellinen hallitus minusta epäonnistui pahimmin. Sen täytyy muuttua. Sdp:n ohjelma perustuu ajatukseen, että suurissa yhteiskunnallisissa muutoksissa tärkeää on ihmisryhmien välinen reiluus. Ratkaisut eivät toimi, jos osa ihmisistä kokee itsensä nöyryytetyiksi. Yhteiskunnan sisäisen luottamuksen menettäminen olisi kaikin tavoin typerää.

Ilmastonmuutoskeskustelussa ymmärryksen rakentaminen tarkoittaa esimerkiksi oikeiden sanojen etsimistä silloin kun joululahjapaperit koko elämänsä kierrättänyt pienituloinen eläkeläinen ja keskiluokkalaisen lapsuuden ja nuoruuden kaupunkilomineen elänyt nuori kohtaavat. Ymmärrystä on rakennettava myös, kun ikänsä ydinsotaa kammonnut ydinvoiman vastustaja ja päästöttömien energiamuotojen mittakaavaa esittelevä tutkija kohtaavat.

Ei ole syyllisiä ja ratkaisijoita. On vain me kaikki, joiden pitää kokea olevansa osa ratkaisua ja tehneensä ja tekevänsä parhaansa.

”Jonkun täytyy raivata
rauniot tiensyrjään.

Se ei ole valokuvauksellista
ja siihen kuluu vuosia.

Kaikki kamerat ovat menneet
toisiin sotiin.

Sillat on rakennettava uudelleen
Ja rautatieasemat.”

Luin kiinnostuksella tutkija Emilia Palosen ajatuksia Helsingin poliittisesta tilanteesta. Hän arvioi, että Sdp:llä on vaikeuksia profiloitua ja määritellä itseään Helsingissä.

Ymmärrän analyysin. Olen itse kuvannut samaa asiaa väreillä. Tälle ajalle on tyypillistä polarisaatio, jossa asiat jäsennetään ääripäiksi. On helposti lähinnä mustaa ja valkoista, harmaan sävyille ei jää sijaa. Kamerat ovat menneet toisiin sotiin.

Harmaan sävyt ovat kuitenkin muuttaneet maailmaa paljon enemmän kuin musta ja valkoinen. Näin historiantutkijana uskon. Harmaan sävyjä syntyy, kun asioita hiotaan, erilaisia näkemyksiä sovitetaan yhteen.

Olen ajatellut, että Sdp:n tehtävä on olla poliittinen voima, jossa on paljon harmaan sävyjä. Ymmärrän, että se näyttäytyy tässä ajassa epäselvänä profiilina.

Oma kokemukseni, että se mikä ulospäin saattaa näyttäytyä harmaalta tai laimealta, on ihmisillä usein periaatteellisuutta ja syvää sitoutumista arvoihin ja niiden systemaattiseen ja pitkäjänteisiin edistämiseen.

**

Loppu ja alku (koko runo)

Jokaisen sodan jälkeen
jonkun täytyy siivota.
Eihän mikään järjestys
synny itsestään.

Jonkun täytyy raivata
rauniot tiensyrjään,
jotta ruumiskärryt
mahtuvat kulkemaan.

Jonkun täytyy rämpiä
mudassa ja tuhkassa,
sohvien jousissa
ja verisissä rievuissa.

Jonkun täytyy kantaa palkki
seinän tueksi,
jonkun panna lasit ikkunoihin
ja ovi saranoilleen.

Se ei ole valokuvauksellista
ja siihen kuluu vuosia.
Kaikki kamerat ovat menneet
toisiin sotiin.

Sillat on rakennettava uudelleen
Ja rautatieasemat.
Hihat kuluvat riekaleiksi
pelkästä käärimisestä.

Joku muistelee luuta käsissään
yhä mennyttä.
Joku kuuntelee nyökytellen
hartioilla säilynyttä päätään.
Mutta heidän lähellään
Alkaa jo liikkua niitä
joita se kaikki ikävystyttää.

Joku vielä toisinaan
kaivaa pensaan alta esiin
ruostuneita argumentteja
ja vie ne kaatopaikalle.

Niiden jotka tiesivät
mistä oli kysymys
täytyy antaa tilaa niille
jotka tietävät vähän.
Ja vähemmän kuin vähän.
Ja lopulta eivät yhtään mitään.

Syyt ja seuraukset
peittää ruoho,
jonkun täytyy lojua siinä
korsi hampaissaan
ja pällistellä taivasta.

Wislawa Szymborska, kokoelmasta Sata Szymborskaa