#kirjoituksiakoulutuspolitiikasta #osa1

Taustaksi:

Olen tehnyt koulutuksen ja oppimisen kentällä töitä parikymmentä vuotta kolmen teeman alla: vuodesta 1995 alkaen olen ollut mukana kansainvälisen koulutuksen hankkeissa, 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen olin yliopisto-opettajana ja tutkijana mukana suomalaisessa korkeakoulutuksessa ja tutkin opetusta myös Balkanilla.  Näkemys liittyen Finnish education – suomalainen koulu ja osaaminen – suomalaisen yhteiskunnan rakentajana ja kansainvälisesti kiinnostavana syventyi ja tarkentui OKM:ön palveluksessa muutama vuosi sitten. Viime vuosina olen ollut mukana Helsingin yliopiston kanssa perustetussa start-up-koulutusyhteistyössä eri puolilla maailmaa.

Osallistuin kansanedustajana Espanjassa ”Tulevaisuuden työ” -kutsuseminaariin viikko sitten. Aidosti globaali asiantuntijajoukko, jossa mukana niin tulevaisuustutkijoita, ministereitä kuin ruohonjuuritason työn sankareita haastoi ja kannusti pohtimaan suomalaista koulutusta ja koulutuspolitiikkaa kunnolla.

Aloitimme keskustelun aiheesta Ykkösaamussa viime viikolla kansanedustajakollega Sanna Lauslahden ja lukion opettaja Arno Kotron kanssa Sakari Kilpelän johdolla. Jatkan aloitettua keskustelua nyt blogisarjalla. Linkki keskusteluumme tässä.

Lisää kunnianhimoa!

Suomi on koulutuksen maa. Koulutuksen kehittäminen kiinnostaa ja siitä välitetään. Esimerkiksi Image-lehti omisti kokonaisen numeron koululle keväällä. Tuoreen Suomen Kuvalehden pääjuttu on omistettu peruskoululle. Lukuisat pääkirjoitukset ja ajankohtaisohjelmat viime viikkoina ovat pohtineet Suomen keskitason suoritusta viimeisimmässä OECD-vertailussa.

Tämä on hyvä alku. Nyt on juuri oikea aika nostaa omaa kunnianhimon tasoamme koulutuspolitiikassa. Nyky-Suomen ytimessä ovat vuosikymmenien sitten tehdyt koulutusratkaisut. Miten tästä ponnistamme eteenpäin? Haluammeko toimia koulutuksen äänitorvena maailmalla ja samalla oppia muilta?

Näen kunnianhimon nostamisen tarpeen kahdella tasolla:

1) Kansallisesti on toimittava niiden asioiden puolesta, joissa meillä selkeästi on puutteita. Oma pesä on laitettava kuntoon ja osaamisemme lähtökohdat tulevaisuusiskuun.

2) Kansainvälisesti Suomen on syytä tarttua koulutusvaikuttajan paikkaan, jota meille jatkuvasti tarjotaan. Olemme alikäyttäneet meille tarjolla olevaa mahdollisuutta vaikuttaa laajasti siihen, millaisiin arvoihin nojaten maailman lapsia koulutetaan ja miten nuorten mahdollisuudet pärjätä muuttuvassa maailmassa turvataan.

Oma pesä kuntoon

Kansainväliset vertailut ovat jo pitkään lähettäneet selvän viestin: oppimistuloksemme ovat laskeneet ja erot erilaisten ryhmien välillä kasvaneet ennätysnopeasti. Lisäksi koulutustasomme laskee suhteessa moniin verrokkimaihin. Tämä koskee sekä korkeasti koulutettuja että ammatillista koulutusta. Sitkeästi noin 15 prosenttia ikäluokasta on jäänyt peruskoulun varaan. Pelkän peruskoulun varassa töitä löytyy kehnosti.

Keinoja on katsottava kaikilla koulutusjärjestelmän tasoilla varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Koulutusta tulee kunnianhimoisesti kehittää pedagogiikka edellä ja uskoen suomalaiseen kasvatusfilosofiaan, johon olemme vuosikymmeniä nojanneet ja josta meillä on toistuvaa tutkimusnäyttöä.

Palaan yksittäisiin ehdotuksiin ja koulutusjärjestelmän osiin tässä kirjoitussarjassa tarkemmin. Olennaista on, että ratkaisumalleja on.

Varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen osalta olen myös tavannut sanoa, että niin kauan kuin 10-15 prosenttia hakijoista pääsee opiskelemaan lastentarhanopettajiksi ja luokanopettajiksi, olen luottavainen kykyymme kehittyä ja uudistua. Kolmen lapsen päiväkoti- ja koulu-uran seuraaminen on vahvistanut uskoani. Jos päättäjät eivät tajua jotain muutosta, se nousee esiin arjen ammattilaisten toimesta.

Globaali koulutusvaikuttaminen uudelle tasolle!

Tulevaisuuden työtä ja siihen liittyviä megatrendejä koskevat analyysit ovat keskenään ristiriitaisia eikä kukaan oikeasti tiedä, millainen maailma on kymmenen tai 50 vuoden kuluttua. Yhteistä kaikille – ristiriitaisillekin –  analyyseille on koulutuksen ja osaamisen korostaminen. Kukaan ei maalaa kuvia menestyksestä ilman osaamista. Ei yksilölle eikä ihmiskunnalle.

Siksi laaja ja kunnianhimoinen yhtä aikaa lokaali ja globaali koulutuksen ja oppimisen kehitysnäkemys on juuri nyt ajankohtainen.

Riippumatta tämän vuoden vertailuista tai ensi vuoden Pisa-tuloksista, Suomi tunnetaan koulutusmaana ja tarinamme on innostava. Sodan runteleman köyhähkön maan päätös satsata tasa-arvoiseen kaikille avoimeen koulutukseen ja sen yhteys talouskasvuun on tarina, joka puhuttelee.

Siksi kaikki, mitä Suomena koulussa ja koulutuksessa teemme, uutisoidaan maailmalla. Tästä hyvä esimerkki ovat peruskoulun uudet opetussuunnitelmat. Maailman lehdet täyttyivät otsikoista, kuinka Suomessa luovutaan oppikirjoista ja pidetään oppitunnit museoissa. Eihän se nyt tietenkään ihan näin ollut, mutta olennainen huomio on, että saamme viestimme läpi aina, kun puhumme koulutuksesta, oppimisesta ja niihin liittyvistä teemoista.

Erityisen hyvä paikka koulutuspoliittiseen profiilin nostoon kansainvälisessä keskustelussa tarjoutuu tänä syksynä myös EU-tasolla Viro pj-kauden myötä. Virohan on menestynyt monissa koulu- ja oppimisvertailuissa ja pitää koulutusasioita sen vuoksi mieluusti esillä aina kun mahdollista. Suomen kannattaa tämä tila hyödyntää ja miettiä Viron kanssa myös yhteisiä avauksia ja myös konkreettista yhteistyötä.

Avaan tässä blogisarjassa jatkossa tarkemmin, mitä annettavaa Suomella on maailman lapsille ja nuorille sekä aikuiskoulutusta janoaville massoille. Me poikkeamme monessa valtavirrasta. Annettavaa on paljon ja me voimme vaikuttaa laajasti maailman lapsen elämään.

Samalla kun meillä on annettavaa, myös opittavaa muilta ja ennen kaikkea yhdessä mietittävää riittää. Monet koulutus- ja oppimiskysymykset ovat yhteisiä ja uusia innovaatioita tehdään monella suunnalla. Esimerkiksi Kiinan kanssa työskennellesäni on tullut monesti esiin virallinen tavoite olla koulutuksen supervalta 2030. Tuohon tavoitteeseen Kiina pyrkii yhteistyöllä monien maiden kanssa ja kehittäen samalla omaansa. Juuri näissä hankkeissa Suomen kannattaa olla mukana. Sekä oppiaksemme että vaikuttaaaksemme.

Kuvassa: Future of Work -konferenssin osallistujat 42 maasta syyskuussa 2017. Etualalla seminaaria isännöinyt Malagan pormestari Francisco de la Torre ja Eisenhower Fellowships presidentti George de Lama. Lisää tässä.