Hyvät valtuutetut,

Helsinki on tosiaan meille rakas. Puutun strategiassa kahteen asiaan, ensin positiivinen ja sitten hätähuuto.

Positiivista on Helsingin merkitys. Helsinki on globaali suurkaupunki kaikilla muilla mittareilla paitsi väkiluvulla mitattuna. Omistuksemme yltävät kymmeniin miljardeihin, investoijana olemme Suomen suurin, samoin työnantajana. Aivan poikkeuksellinen maanomistus mahdollistaa vaikka mitä.

Siksi Helsingin tekemisillä ja strategialla on merkitystä, start-up kielellä ilmaistuna: meidän valintamme skaalautuvat – hyvässä ja pahassa.

Inspiroiva esimerkki on jo kaksi vuotta vahvana jatkunut kaupunkiliike, joka on kannatellut hyvinvointivaltion arvokkaimpia asioita kuten lasten tasa-arvoa päivähoidossa.

Toisaalta myös negatiiviset kierteet voivat kiihtyä ja napata mittakaavan. Jos työnantajapolitiikassamme on ongelmia, se heijastuu kymmeniin tuhansiin.

Koska Helsinki on suurkaupunki, jonka tekeminen vaikuttaa laajasti, on myönteistä, että tänään käsittelyssä olevan kaupunkistrategian yleinen perusviritys on kunnossa. Ihmiskuva, globaalin tason kestävän kehityksen periaatteet, näkemys kaupungeista ja kansainvälisyydestä. Myös syrjäytymisen syvyys on tunnistettu – kiitos siitä. Kunnianhimon tasostakaan ei ole tingitty, vai mitä sanotte näistä?

(lainauksia strategiasta)

Aikamoista superlatiivisinfoniaa!

Myös feministien kädenjälki näkyy hienosti.

MUTTA. Suurin viestini tänään on kuitenkin hätähuuto yhdestä asiasta. Ja se koskee koulutusta ja kasvatusta. Tässäkin strategian tavoitetaso on komea.

Monet linjaukset kuitenkin kuulostavat aika monessa koulussa ja päiväkodissa tyhjiltä, koska tämän hetken tilanne on todella kaukana näistä tavoitetasoista. On aika puhua ääneen siitä, kuinka erilaisissa tilanteissa töitä kouluissa ja päiväkodeissa eri puolilla kaupunkia tehdään.

Tein vertailun. Lukujen saaminen ei ollut ihan yksinkertaista.

Vertailun tulos: meidän neljän koulualueen välinen ero on tämä: yhdellä alueella joka yhdeksäs lapsi puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Toisella alueella vastaava luku on liki joka kolmas. Nämä ovat kaksi rajusti erilaista todellisuutta. Moni tässä salissa tietää, millaisia koulu- ja päiväkotiryhmiä tämä tarkoittaa. Joka yhdeksäs ja joka kolmas.

Viimeksi eilen eduskunnan sivistysvaliokunnassa asiantuntija totesi, kuinka koulutuksen tasa-arvo on heikentynyt pitkään ja eriytynyt nyt siihen pisteeseen, ”että vielä ei ole liian myöhäistä toimia”. Mutta kohta on.

Hyvät valtuutetut ja pormestaristo, jotta tämä strategia ei kuulosta itsensä irvikuvalta puheessaan koulutuksen ja varhaiskasvatuksen tasa-arvosta, maksuttomuudesta ja laadusta olen tehnyt ponnen, joka on luettavissa järjestelmässä. Ponnen tavoitteena on osoittaa, että Helsinki tarttuu koulutuksen laatuun ja tasa-arvoon ennen kuin on liian myöhässä – ihan niin kuin aikanaan tartuttiin asunnottomuuteen.

Nimittäin jos Helsinki tarttuu, se tuntuu koko valtakunnassa – skaalautuu. Se on paljon sanottu ja niin sen pitää ollakin.

Palaamme budjettineuvotteluissa asiaan.

Kiitos.

Ponsiesitys:

”Hyväksyessään strategiaohjelman valtuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään mahdollisuutta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuohjelman valmistelemiseksi tavoitteenaan varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen korkea taso, tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koko kaupungin tasolla. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi alueiden ja yksikköjen erilaisuuteen sekä rahoitus- ja muiden rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen.

Laatuohjelman osana harkitaan selvitettäväksi Helsinkiin mahdollisesti soveltuvia hyviä käytäntöjä ja testattuja malleja Ruotsista erityisesti huomioiden liki 20 prosentin vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa.

Laatuohjelman tulokset raportoidaan kaupunginhallitukselle 2018 alkaen vuosittain niin, että ne voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden budjettivalmistelussa ja maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkovalmistelussa.”