Terveisiä Turkista: Suomi kiinnostaa, mutta mitä Pisan jälkeen?

Istuin menneellä viikolla kunniavieraana Turkin demareiden CHP-puolueen seminaarissa, johon minua oli pyydetty valtiosihteerinä ja alan tutkijana kertomaan Suomen koulutusihmeen taustoista.

Koulutusmallimme ja rakentaminen asetettiin näköalaksi Turkille, jonka koulutusjärjestelmä on ajautunut demaripuolueen mukaan vakavaan kriisiin. Paikalle olikin kerääntynyt suuri joukko alan vaikuttajia sekä mediaa.

Olin Istanbulin tilaisuudesta hyvin otettu kaikkien niiden puolesta, jotka ovat tehneet työtä Suomen koulutuksen tason nostamiseksi vuosikymmenien varrella niin ruohonjuuri- kuin poliittisella tasolla.

Mutta samaan aikaan istuessani sisarpuolueemme puheenjohtajan Kemal Kılıçdaroğlun vieressä olin hyvin tietoinen siitä, että meidän on omassa järjestelmässämme kyettävä ottamaan uusia askelia eikä jäädä lepäämään yhä vain paistavaan Pisa-menestyksen loisteeseen. Oppimiserot ovat kasvaneet koko 2000-luvun, poikien tulokset ovat erityisesti laskussa, monikulttuurisuus haastaa monia totuttuja malleja etenkin Helsingissä ja kouluviihtyvyys on laskenut.

En etukäteen uskonut, että 80 miljoonan asukkaan Turkissa toiseksi suurimman puolueen puheenjohtaja osallistuisi usean tunnin ajan suomalaista koulutusta ruotineeseen keskusteluun, mutta keskustelussa kävi selväksi, että monet turkkilaiset ovat huolissaan tasa-arvosta, koulutuksen tasosta ja Turkin tulevaisuudesta. Taustalla on keskustelu tasavaltaisen turkkilaisen valtion tulevaisuudesta, jonka CHP näkee olevan ahtaalla kymmenen vuotta jatkuneen presidentti Erdoganin ja hänen AK-puolueen valtakauden jälkeen. Moni toivoo koulutuksesta kesäkuun vaaleihin yhtä keskeistä aihetta.

Suomessa on sotien jälkeen sitouduttu voimakkaasti koulutuksen kehittämiseen. Painopisteinä ovat olleet koulutuksen tasa-arvo, opettajien vahva rooli sekä koulutuksen arvostuksen nostaminen yhteiskunnassa. Koulutus on ollut takaamassa Suomen toisen maailmansodan jälkeistä talouden kehitystä, hyppyä maatalousyhteiskunnasta pitkälle teolliseksi ja tietoyhteiskunta-Suomeksi.
Vahvimman vaikutuksen turkkilaisessa yleisössä sai aikaan esitykseni kaavio, joka osoittaa korkeiden Pisa-tulosten maiden olevan myös pääsääntöisesti pienten tuloerojen maita. Suurten tuloerojen maissa, kuten Turkissa, menestys Pisa-testeissä on ollut heikkoa.

Suomi voi edelleen toimia mallimaana, mutta meidän täytyy jatkaa panostuksia koulutukseen voidaksemme luoda jatkoa omalle menestystarinallemme. Koulutukseen tulee tehdä satsauksia, mutta minusta on syytä miettiä myös muutoksia, etunenässä toisen asteen koulutuksen tuomista oppivelvollisuuden piiriin, siis 12-vuotista oppivelvollisuutta. Vuosi toisensa jälkeen 10-15 prosenttia ikäluokasta jää pelkän peruskoulun varaan. Asiaan on pyritty pureutumaan erilaisilla hankkeilla vuosikymmeniä, mutta laihoin tuloksin. Tutkimustulokset kertovat, että hyvin suurella todennäköisyydellä se tekee toimeentulon hankkimisen vaikeaksi, muiden haasteiden lisäksi. Liikaa ei voi korostaa sitä, että erilaisten ongelmien ratkominen näyttäytyy meillä mahdollisena, koska korkeasti koulutetut opettajat ovat järjestelmän ytimessä ja näin myös sekä kehityksen kärkiä että muutoksien ja uudistuksien läpiviejiä.

Turkkia osaaville linkki vierailusta tehtyyn juttuun:
http://www.ensonhaber.com/kemal-kilicdaroglundan-egitimde-finlandiya-vurgusu-2015-03-11.html