Jalkapallosta Italian voiton ja Hesacupin jälkeen

Tässä blogissa muutama ajatus futiksesta, Italiasta ja peruskysymyksistä, jotka liittyvät lasten harrastamiseen. 

Olen asunut lukioikäisenä kaksi vuotta Italiassa ja lapseni ovat harrastaneet jalkapalloa 2010 eteenpäin. Alkuvaiheessa olin itsekin mukana joukkueenjohtajana, sittemmin olen siirtynyt faniksi vaalimaan hyvää katsomokulttuuria.

Niinpä takana suurten tunteiden superviikko: Italia voitti Suomen miesten neitsytarvokisat hienolla joukkuepelillä. Hesacup täytti Helsingin ja meidän perheen viikon ma-aamusta lauantai-iltapäivään. 

Italiassa ymmärsin, että kulttuuri rakentuu sellaisista asioista kuin jalkapallo, taide, ruoka ja ikiaikainen kyläyhteisö. Ne kaikki ovat osa italialaisuutta lähtemättömällä tavalla. Saman olen nähnyt myöhemmin, kun olen ollut junnufutisturnauksissa Italiassa: henki on ihan mahtava ja koko kylä mukana. Siksi iloitsin Italian EM-voitosta suuresti.

Hesacup ansaitsee suitsusta. Turnaus on perustettu 1976 ja se kokoaa kaiken tasoiset harrastajat yhteen. Olen seurannut menoa yli kymmenen vuotta omien ja ystävälapsien rinnalla. On hienoa, miten pelit vievät lapsia ja vanhempia ympäri Helsinkiä. Todistin mm. Ylivieskalaisten riemua Talissa. Tänä vuonna osa pääsi pelaamaan myös Olympiastadionille – hieno idea!

Meille erityinen juttu tänä vuonna esikoisen pelaaminen 17-vuotiaiden eli turnauksen vanhimpien sarjassa. Hänen seuransa PPJ:n väreissä vanhimmassa ikäluokassa pelasi peräti neljä peliryhmää. Se tarkoittaa, että harrastus on jatkunut 17-vuotiaaksi enemmistöllä siitä joukosta, joka harrastuksen aloitti joskus yli kymmenen vuotta sitten. Ja että nämä nuorukaiset haluavat keskellä heinäkuuta käyttää kesäviikkonsa yhdessä. Oli ihanaa katsoa, kun vuosia yhdessä pelanneet pojat taistelivat jokaisesta pallosta ja silmin nähden nauttivat yhdessäolosta. PPJ on todella tehnyt jotain oikein. Meidän perhe kiittää esikoisen kymmenestä hesacup-kesästä!

Yleisesti olen todella ilolla seurannut, miten esimerkiksi PPJ on kehittänyt lasten harrastustyötä niin, että mahdollisimman moni pysyy mukana. Toiset tavoittelee tuloksia, toisille kyse on kivasta liikuntaharrastuksesta. Moni haluaa jossain vaiheessa treenata enemmän, joskus sitten vähemmän – tälle on oltava herkkyyttä. Pidän viisaana jatkaa tätä kehityssuuntaa lasten harrastuksissa.

Toisen lapsen kautta olen seurannut futiksen kilpatoimintaa. Siinä olennaista on ollut, että lapsi pääsee pelaamaan toivomiaan “kovii pelei” (sitaatti pojaltani, kun hän oli 8v) ja saa kokeilla rajojaan. Elämyksiä Suomessa ja maailmalla on riittänyt. Asioita, joita ilman futista ei olisi koettu. Kuten tasapeli Juventusta vastaan, voitto Real Madridista ja ylipäänsä lämminhenkiset turnaukset maailmalla. Miinuspuolena olen kokenut joukkue-meiningin rajallisuuden, kun moni vaihtaa seuraa ja joukkuetta suht usein ja kaikilla on yksilötavoitteet korkealla. Tähän minusta kannattaisi kiinnittää jatkossa juniorien kilpavalmennuksessa enemmän huomiota. EM-kisoissa näimme, kuinka nimenomaan hyvä JOUKKUE voitti, ei niinkään kokoelma yksilöitä.

Kilpatasolla valmentajien rooli on todella merkittävä. He viettävät lasten kanssa paljon aikaa ja ovat arvostettuja auktoriteetteja. Harras toiveeni on, että kilpatasolla muistetaan, että junnut ovat junnuja. Nämä ovat heille elämän avainvuosia. Rakkaassa ja tärkeässä harrastuksessa on arvokasta oppia se, mikä elämässä ylipäänsä on arvokasta: reiluus, oikeudenmukaisuus, hyvän käytöksen merkitys, kyky olla lannistumatta. Monia hienoja valmentajia olemme kohdanneet. Usein olen muistanut pikkuserkku Aki Riihilahden sanomaksi kerrottua: kannattaa aina käyttäytyä hyvin tuomareita, omaa joukkuetta ja vastustajia kohtaan. Koskaan ei tiedä, missä pelaa ensi vuonna.

Perheiden merkitys lasten harrastuksien tukena on helposti ratkaiseva, kun puhutaan vapaaehtoisvoimin pyörivästä seuratoiminnasta. Tälläkin viikolla mietin, kuinka moni pelikaveri on myös jossain vaiheessa jäänyt lasten jengeistä pois, kun riittävää kannustusta ei ole ollut. 

Harrastaminen voi jäädä myös rahasta kiinni. Siksi maksuttomien harrastuspolkujen ja erilaisten stipendimallien edelleen kehittäminen on ihan avainjuttuja. Kaikille mahdollisuus Hesacupiin!

Nyt meidän koko perhe jää futistauolle ja lomalle. Palataan asioihin elokuussa. Ihanaa kesää!