Kokoomuksen kansanedustajat Elina Lepomäki ja Sofia Vikman haikailivat eduskunnan kyselytunnilla Sauli Niinistön keväällä esittämän kriisinyrkin perään.

Esitys oli minusta outo keväällä ja nyt vielä oudompi. Suomi kuuluu esimerkkeihin maista, joka on toistaiseksi selviytynyt koronakuukausista hyvin.

Miksi ”nyrkki”-esitys on outo?

Ketä moiseen ”nyrkkiin” kuuluisi? Ajattelevatko ”nyrkin” esittäjät, että yhteiskunnassa olisi joutilaana merkittävässä määrin johtavaa osaamista? Sellaista osaamista, joka olisi omiaan ennen kokemattoman koronakriisin hoitoon?

Sitten on kysymys johtamisvastuusta. Miten ”nyrkki” suhteutuisi maamme yhteiskunnan nykyjohtoon kuten virkavastuulla ministeriöitä johtaviin kansliapäällikköihin, sairaanhoitopiirien johtoon tai terveysviranomaisiin. Mikä olisi ollut nyrkin suhde näinä kuukausina esimerkiksi Martti Hetemäkeen tai Mika Salmiseen?

Entä mitä tämä nyrkki tekisi? Kuulisi asiantuntijoita? Koordinoisi? Antaisi suosituksia? En oikein keksi, mitä muuta se on voisi tehdä. Ja tämä on tismalleen se, mitä virka- ja poliittisella vastuulla toimivat päättäjät tekevät koko ajan. Tosin sillä erotuksella, että heillä on vastuu ja velvollisuus myös päätöksistä ja niiden toimeenpanosta mukaan lukien rahoitus.

Syvällinen kysymys liittyy myös demokraattisen oikeusvaltion luonteeseen suhteessa ”nyrkit”. Demokraattinen oikeusvaltio perustuu vallan kolmijako-oppiin. Valtaa hajautetaan tarkoituksella. Liittyykö nyrkki-ehdotukseen ajatus, että kriisitilanteessa demokraattinen oikeusvaltio rakenteineen voitaisiin sivuuttaa?

Pääministeri Marin on toistuvasti kuvannut, kuinka valmiuslait otettiin keväällä käyttöön viimesijaisena keinona, jotta akuutissa kriisitilanteessa voitiin tehdä täysin poikkeuksellisia perusoikeuksiin kajonneita päätöksiä kuten Uudenmaan sulku ja koulujen laaja etäopetus.

Nyt, kun valmiuslait eivät enää ole voimassa, hallitus vastaa koronakriisistä normaalin lainsäädännön puitteissa. Perustuslain mukaan mennään ja jokainen ministeriö vastaa omasta sektoristaan. Valta ja vastuu on jaettu usealle taholle. Esimerkiksi tartuntatautilain vastuut kuuluvat viidelle toimijalle eli kunnille, aluehallintoviranomaisille, THL:lle, sairaanhoitopiireille ja sosiaali- ja terveysministeriölle. On selvää, että tähän liittyy johtamis- ja koordinaatiohaasteita. Sellainen moderni maailma ja yhteiskunta on.

Keskitettyyn valtaan perustuvat autoritääriset valtiot ovat sitten asia erikseen. Ne eivät ole pärjänneet koronakriisissä erityisen hyvin. Enkä usko, että Suomessa muutenkaan haikaillaan esimerkiksi Unkarin tai Puolan tielle.

Tämä vakava aika edellyttää valtiojohdolta jatkuvaa kriisijohtamista oikeusvaltion raameissa. Jos ”nyrkki” vielä on ideana esillä eduskunnan kaltaisella arvokkaalla oikeusvaltion foorumilla, on syytä vaatia, että ajatuksesta innostuneet vastaavat minimissään yllä oleviin kysymyksiin.