Tällä viikolla Ylen A-Talkissa ja Jälkiviisaissa sekä sunnuntain Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa on ollut esillä toisen asteen oppivelvollisuuden laajentamisen osalta näkemyksiä, joita on hyvä korjata ja kommentoida.

Kerrataan oppivelvollisuuden perusasiat:

  • Kukaan ei varmasti tänä päivänä päättäisi, että 15 vuotta on hyvä ikä oppivelvollisuudelle. Oppivelvollisuus on 50 vuoden takaa ajalta, jolloin töitä vielä oli tarjolla alaikäiselle ilman koulutusta. 2020-luvulla 15-vuotias kuuluu kouluun. Ei ole oikein, että jos hän päättää jäädä kotiin. Kukaan ei kuitenkaan voi siihen nykytilanteessa puuttua. Ei koti, ei koulu, ei lapsen asuinkunta. Siksi tarvitaan uudistus.
  • Koulutuksen tasa-arvoon vannovassa Suomessa koulutus muuttuu osin maksulliseksi peruskoulun jälkeen, kun lasku lankeaa opiskeluvälineistä kuten kirjoista, tietokoneesta ja ammattityövälineistä. Jostain syystä kierrätys ja lainaaminen on juurtunut korkeakouluihin toista astetta paremmin – toisen asteen kulut ovat todellisia ja niitä on vaikea välttää.
  • Lisää perusasioista esimerkiksi OKM:n koonnista täältä ja omasta blogistani parin vuoden takaa täältä.

Koitan purkaa viikon väitteet:                          

HS-pääkirjoitus (20.9.) nosti hallituksen työllisyysuudistuksia kritisoidessaan oppivelvollisuuden esimerkiksi uudistuksesta, joka lähivuosina kasvattaa enemmän julkisia menoja kuin puree työttömyyteen.

Hyvänen aika. Tietenkin oppivelvollisuus kasvattaa menoja eikä vähennä ensi vuonna työttömyyttä. Uudistus koskee 2005 ja sen jälkeen syntyneitä! Lienee selvää, että tällä hetkellä 14-15-vuotiaat ja heitä nuoremmat ovat ”kuluerä” muutaman vuoden. Oppivelvollisuusuudistuksessa on kyse on tämän joukon koulutustasosta ja työllisyydestä, kun he ovat 20-70-vuotiaita. Siksi vaikutukset tietysti alkavat 2020-luvun loppupuolella ja kasvavat sitä mukaa, mitä useampi ikäluokka on mukana.

Koko uudistuksen keskinen motivaatiohan on se, että lukuisista täsmätoimista ja valmistavan koulutuksen malleista huolimatta olemme jämähtäneet tilanteeseen, jossa10-15 prosenttia jokaisesta ikäluokasta jää peruskoulun varaan eikä käytännössä pääse työuran alkuun lainkaan. Jos tuo joukko onnistutaan esimerkiksi puolittamaan, vaikutus niin inhimillisesti kuin työllisyyden kannalta on mittava ja vaikutus myös julkisen talouden kannalta mittava.

Lisää vaikutuksista julkiseen talouteen kannattaa lukea Etlan Hanna Virtasen hiljattaisesta kolumnista täällä.

Toinen ongelmallinen väitekokonaisuus liittyy vaatimuksiin ”täsmätoimista” oppivelvollisuuden sijaan. Ylellä Kreeta Karvala oli Jälkiviisaissa sitä mieltä, että ”oppivelvollisuuden sadat miljoonat” pitäisi käyttää siihen, että ”nämä syrjäytyneet nuoret otettaisiin varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa kiinni”. Myös kansanedustaja Elina Lepomäki painotti A-Talkissa varhaiskasvatusta nuorten syrjäytymisen täsmälääkkeenä. Lisäksi hän ehdotti satsauksia lähes lukutaidottomina peruskoulun päättäviin poikiin sen sijaan, että oppivelvollisuuden myötä maksetaan koulukirjoja keskiluokalle.

Täsmätukea on toki kokeiltu vaikka kuinka ilman merkittäviä tuloksia. Myös toisen asteen vaikuttavuutta on tutkittu ja tulos puoltaa oppivelvollisuutta: Etlan ja VATTin tutkijat ovat käyneet läpi suomalaista aineistoa, jossa toinen ryhmä ovat juuri ja juuri toiselle asteelle päässeet pojat ja toinen ryhmä juuri pääsyrajan alle jääneet pojat. Eli lähtötilanne 15-vuotiaana on ollut likimain sama, mutta toinen ryhmä on päätynyt suorittamaan toisen asteen tutkinnon ja toinen ei. Erot näkyvät työllisyydessä, taloustilanteessa, koko elämänkulussa. Ehkä hätkähdyttävin tilastollinen ero on tämä: ”Sisäänpääsyrajan juuri ja juuri ylittävistä pojista 8 % syyllistyy johonkin rikokseen viiden vuoden aikana, kun taas rajan alle jäävistä rikoksiin syyllistyy joka viides, 20 %.” Siksi tutkijajoukko pitää oppivelvollisuutta perusteltuna uudistuksena.

Varhaiskasvatukseen on toki syytä panostaa. Karvalalle ja Lepomäelle on todettava, että näin todella myös tehdään tällä hallituskaudella! Varhaiskasvatukseen satsataan voimakkaasti palauttamalla subjektiivinen oikeus kaikille lapsille, erillisellä laatuohjelmalla sekä alentamalla varhaiskasvatusmaksuja.

Yleisemmin ja hieman kärjistäen Karvalan-Lepomäen logiikkaa voi pitää vieraana suomalaiselle universaalille kaikille yhtäläiselle koululle. Heidän logiikallaan voisimme ehdottaa maksutonta koulutusta vain vähävaraisten perheiden lapsille, joilla on erityisiä oppimishaasteita ja todeta, että kaikki muut voivat kyllä maksaa itse koulunsa!  

Karvalan puhe ”sadoista miljoonista” on hyvä lopuksi täsmentää. Ensi vuonna oppivelvollisuuden kustannusarvio on 22 miljoonaa, täysimääräinen 129 miljoonan vuosikustannus on arvioitu vuodelle 2024.

, , ,