Sattuma vei minut 17-vuotiaana kahdeksi vuodeksi kouluun, jonka arkea leimasi Sarajevon piiritys, pakolaisleirit ja Jugoslavian hajoamissodat. Sarajevosta tuli 1990-luvun lopulla toinen kotikaupunki lopuksi elämää. Yksi lapsistani on syntynytkin siellä.
Sattumaa on sekin, että sukumme historia on evakkosuvun historia, jossa koti on menetetty, pikkuveljet kuolleet rintamalla ja koko elämän jälleenrakennus ollut välttämättömyys.
Henkilökohtaisten kokemuksien lisäksi olen jonkin verran perehtynyt sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen ja kriisin jälkeiseen aikaan Bosniassa ja Suomessa tutkijana.
Kahden korona-ajan poikkeustila-viikon jälkeen yksi ajatus tuntuu tärkeältä sanoittaa:
Se, miten toimimme nyt tulee vaikuttamaan perustavalla tavalla siihen, mitä meille – ihmisille, yhteiskunnalle ja ihmiskunnalle – tapahtuu korona-ajan jälkeen.
Korona-aika ja kaikki mitä arkisina viikkoina teemme ja ajattelemme tulee määrittämään sen, miten selviämme korona-ajan jälkeen. Jakaudummeko erilaisiin pieniin kuppikuntiin, joita määrittää arvostelu ja kritiikki toisia kohtaan? Vai koemmeko, että tämä koski ja koskee meitä kaikkia, että yhdessä olimme ja olemme kaikessa epätäydellisyydessämme vahvempia?
Tämäkään ei tietenkään ole mustavalkoinen kysymys. Ihminen ei ole mustavalkoinen. Mutta voisimmeko toimia niin, että hyvyyden harmaa koko ajan vahvistuu?
Perheessä, naapurustossa, työpaikalla, kotikunnassa, maakunnassa, Suomessa ja globaalisti?
Historian valossa minusta hyvyyttä ja sen kääntämistä toiminnaksi kannattaa aktiivisesti yrittää. Uskoa itsestä ja toisista hyvää, että kaikki varmasti tekevät parhaansa. Rajata väistämättömät räjähdykset pieniin asioihin, etsiä isoissa asioissa paras mahdollinen itsensä.
Hyvyyden vaalimiseen on tarjolla paljon arkisia vinkkejä.
Kun tulee kotona tai töissä kriittisiä mietteitä, voi kirjata ne alas ja palata asiaan hetken päästä. Jos edelleen sama asia painaa niin sitten sen voi ottaa puheeksi jonkun kanssa ja katsoa, olisiko kritiikistä löydettävissä jotain rakentavaa. Jotain, mihin voi omalla toiminnalla vaikuttaa.
Olennaista on keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa. Ja kysyä, kun ei ole varma.
Takaisin Sarajevoon ja Suomen historiaan.
Korona-ajassa sota-vertauskuvat ovat minusta toimineet lähinnä käänteisenä. Arkemme ei ole mennyt uusiksi sodan vuoksi. Ihminen ei ole ihmisen vihollinen, vaan ihmiskunnalla on yhteinen vihollinen. Se tekee arkemme mullistuksista helpompia hyväksyä. Viha toista ihmistä, ihmisryhmää tai valtiota kohtaan ei ole keskiössä.
Silti sodanjälkeinen Suomi ja Bosnia kelpaavat motivoimaan.
Sarajevossa ja Bosniassa 1990-luvulla keskiluokkainen elämä muuttui hetkessä selviytymiseksi äärimmäisissä olosuhteissa.
Ei niin, että koronan vaikutus olisi vastaava. Mutta se on huomionarvoista, että piirityksen aikainen ja sodanjälkeinen Sarajevo oli monen mielestä kulttuurisesti väkevä. Luovuus kukoisti ja talous näytti lupaavalta. Yhteisöllisyyden symboleita kuten kulttibaareja syntyi.
Toki tapahtui myös paljon kyynisyyttä ruokkivaa. Mutta hallitsevana tunnelmana oli hetken aikaa toivo ja mahdollisuus. Nykyään moni muistaa kaiholla 1990-lukua loppuvuosia.
Entä Suomi?
Selvitimme Suomalaiset ja historia -tutkimuksessa kymmenisen vuotta sitten suomalaisten käsityksiä menneisyydestä. Yksi keskeinen tulos liittyi sodanjälkeisten vuosikymmenien vahvaan merkitykseen. Ajat piirtyvät aikalaisten muistoissa myönteisinä ja eteenpäin katsovina.
Historian(kin) valossa yksi olennainen mittari tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina tulee olemaan kykymme aktiivisesti suosia ratkaisuja, jotka ruokkivat yhteistä tulevaisuutta ja luottamusta. Naapuri tai yrittäjä, jota autat tänään, auttaa sinua, kun sitä tarvitset.
Samaan aikaan tiedämme, että suurin riski on maailman ja yhteiskunnan jakautuminen erilaisiin me-he-ryhmiin. Näemme siitäkin paljon merkkejä.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on todennäköisesti yhteiskunnan ja myös talouden jälleenrakennuksen onnistumiseen paras keksitty rakenne. Ja se edellyttää luottamusta toisiimme ja itseemme.
Siksi tänä sunnuntaina ajattelen näin. Vaalitaan itsessämme ja toisissamme hyvyyttä ja parasta mahdollista itseämme. Se voi ratkaista tulevaisuutemme.
Voimia alkavaan viikkoon.
0 Comments on "Vaalitaan hyvyyttä, koska se pelastaa meidät"