Pilvin vuodenvaihdeblogi 1/2: Vuoden kirjat & miksi yksi huoli on ilmastonmuutostakin suurempi

Vuoden merkittävimmäksi kirjaksi nostan 2018 julkaistun Hans Roslingin Faktojen maailman, joka perää faktapohjaista ajattelua vaistonvaraisten olettamien sijaan. Kirja tarjoaa selkeät esimerkit siitä, kuinka meidän ihmisten ajattelu kovin helposti harhautuu ja kuinka harhaan johtavaa vaistonvaraisuutta voi vähentää. Roslingin perusviesti on sillä tavalla toiveikas, että valtaosin maailma on viime vuosikymmeninä ja -satoina muuttunut paremmaksi. Poikkeuksena on ilmastonmuutos, sen osalta emme toistaiseksi ole nähneet myönteistä muutosta.

Ilmastonmuutos-kysymyksen vuoksi toiseksi merkittäväksi kirjaksi kipuaa Pär Stenbäckin Demokratia on pelastettava.

Miksi?

Tänä vuonna olemme nähneet ennennäkemättömän ilmastotietoisuuden nousun etenkin läntisessä maailmassa. Samalla olemme saaneet tuta, miten vaikeaa on tehdä päätöksiä, jotka veisivät meitä kohti välttämättömiksi arvioituja tavoitteita 2030- ja 2040-luvulla. Keskustelu autoilusta, lihansyönnistä ja metsänhakkuista on kukin vuorollaan osoittanut, että ilmastopolitiikan nimissä on helppoa lietsoa identiteettipolitiikkaa. Rakentavat ratkaisut pakenevat.

Paljon puhuva on myös kehittyvästä maailmasta kantautuva ajattelu: me voimme sitoutua hiilidioksidipäästöjen lopettamiseen, kunhan ensin olemme hyötyneet samaan tapaan kuin rikkain osa maailmaa vaurastuessaan ja saastuttaessaan viimeiset 150 vuotta.

Näiden havaintojen jälkeen Stenbäckin kirja on asioiden ytimessä yksinkertaisesti siksi, että demokratian vaaliminen ja vahvistaminen on edellytys, jos aiomme ilmastopolitiikassa onnistua. Ilman demokratian kykyä kestävään päätöksentekoon emme tule ratkomaan ilmastonmuutosta. Päätökset edellyttävät enemmistön tuen ja hyväksynnän.

Juuri nyt ei näytä kovin hyvältä.

On valtavan helppoa olla ilmastonmuutos-ehdotuksissa oikeassa. Mutta vain yhteiset sitovat päätökset auttavat. Vähemmistön äänekäskään oikeassa oleminen ei auta. Meidän aikamme tullaan arvioimaan siitä, kykenimmekö yhteisiin päätöksiin.

Jos emme saa valittua sellaisia päättäjiä, jotka kykenevät viemään läpi pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä, emme tule ratkaisemaan ilmastonmuutosta. Jos epäilemme vaalijärjestelmämme kykyä onnistua valitsemaan vastuullisia päättäjiä ja pakottamaan välttämättömään päätöksentekoon, järjestelmän muuttamista pitää vakavasti harkita.

Juuri tässä on Stenbäckin kirjan arvo. Hän käy läpi kaikki huolet, joita nykyiseen liberaaliin demokratiaan liittyy. Lisäksi hän pohtii rohkeasti ratkaisuja. Onko syytä tehdä radikaaleja muutoksia? Mitä sosiaalinen media vaikuttaa? Meneekö tässä ajassa vaaleissa läpi yhä enemmän yhden asian päättäjiä? Olisiko mietittävä listavaaleja? Pitäisikö osa päättäjistä arpoa? Miten lisätä ihmisten mahdollisuuksia ottaa mielekkäästi kantaa? Millaisista asioista pitäisi päättää kansanäänestyksillä? Miten lähidemokratiaa lisätään?

*****

Samaan tapaan kuin moni muu on kertonut, olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin aikoihin. Yksi tärkeä syy on Bookbeat, joka tuo kirjat heti ulottuville ja mahdollistaa samanaikaisen lukemisen ja kuuntelun. Esimerkiksi Pajtim Statovcin Bollan luin kesälomalla maalla heti, kun se ilmestyi. Kirjastosta sitä ei saanut ja kirjakauppaa ei lähellä ollut.

Huoleen äänikirjojen vaikutuksista kirjallisuuteen vastaisin, että olen huomannut, että osa teksteistä sopii luetuksi, toiset ei. Olennaista on, että kirjat saa nopeasti käsiinsä.

Joululoman lukuaarre oli kahden lempikirjailijan Kjell Westön ja Juha Itkosen kirjeteos ”7+7 Levottoman ajan kirjeitä”. Ja sen olen lukenut ihan perinteisenä paperikirjana. Sitaatti kirjasta sopii tämän blogin loppuun, kun näinä päivinä myös Jari Tervon Mauno Koivisto -dokumenttisarja on antanut meille kaikille ajateltavaa:

“Jotta populismi ei voittaisi, on pystyttävä tarjoamaan toisenlainen vaihtoehto. Tarvitsemme tosiasioihin perustuvaa toiveikkuutta. Koiviston ja Roslingin hengessä – ihmiskunnan aiempien saavutusten perusteella aivan rationaalista luottamusta siihen, että miltei mahdottomiltakin tuntuvat ongelmat ovat askel kerrallaan ratkaistavissa.

Nykyisen yleisen synkkyyden keskellä tällainen asenne vaikuttaa suorastaan radikaalilta optimisilta.” (Juha Itkonen)