Kikka toimi taas tällä viikolla. Ystävällinen kansalainen soitti ja toimitti lapsen kadonneen bussikortin läheiselle kioskille (iloinen äiti kuvassa).

Saan vaivoin pidettyä huolta omista tavaroistani. Lasten tavaroiden kanssa meinasin vaipua epätoivoon. Jossain vaiheessa tuntui, että lähes päivittäin joku oli unohtanut/hukannut jotain jonnekin.

Sitten keksin ratkaisun, joka on osoittautunut toimivaksi: nimikointi!

Päiväkoti edellyttää vaatenimikoinnit. Laajensin nimikoinnin koululaisten tavaroihin ja vaatteisiin. Lisään mukaan oman puhelinnumeroni.

Mitä kaikkea olemme tällä menetelmällä löytäneet? Lukuisia juomapulloja, joka jäivät kentän laidalle. Lippiksen, joka oli puussa (!) lähipuistossa. Bussikortin useita kertoja. Ratikkapysäkille jääneet maalivahtihanskat.

Kiitos ihmiset, kun jaksatte soittaa ja palauttaa tavaroita! Luottamusyhteiskunta toimii.