Tällä viikolla olemme saaneet iloita hienosta päätöksestä: valtio tulee rahoittamaan raidejokeria. Tämä on seudun kannalta arvokas ratkaisu ja osoittaa elinkeinoministeri Olli Rehnin harkintakykyä ja näkemyksellisyyttä.

Tästä odottamattomasta kaupunkiavauksesta innostuneena ja samalla ministeri Vehviläisen maakunta-avauksia kuunneltuani liitän tähän otteen reilu viikko sitten puheenjohtajan ominaisuudessa pitämästäni avauspuheesta Sdp Helsingin @työkokouksessa. Se on kaupunkien hätähuuto ja samalla myös haaste kaupunkiseutujen medialle ja kansanedustajille. Ääntä! Nyt!

***

Sdp Helsingin pj Pilvi Torsti 16.1.2016 @työkokouksessa:

“Toisena siana haluan todeta yhden minusta isoimmista meitä liikuttavista poliittisista kysymyksistä juuri nyt. Se on Helsingin ja muiden suurien kaupunkien asema Suomessa. Helsinkiläiset kansanedustajat vaikuttavat halvaantuneen maalaisliittohallituksen jyrätessä. On kysyttävä: kuka puolustaa kaupunkeja.

Kuten piirihallituksemme jäsen Valtteri Aaltonen loistavasti sanoi tällä viikolla: kyse ei ole maakuntien Suomi vs kaupungit vaan maakuntien Suomi vs Suomi. Toisin sanoen, on Suomen edun kannalta katastrofaalista, että hallituksen kaupunkipolitiikan voi tiivistää yhteen sanaan: anti-kaupunkipolitiikka. Ja tämä tapahtuu aikana, jolloin kuusi kasvavaa aluetta Suomessa ovat kuusi suurinta kaupunkiseutua!

Konkreettisesti maalaisliittopersujen antikaupunki-joukkojen työ näkyy niin Hgin yliopiston kohtuuttomana kyykyttämisenä, jonka seurauksena satoja hallinnon pääosin pienipalkkaisia naisia saanee lähtöpassit ja seuraavana jonossa ovat nuoret määräaikaiset tutkijat. Anti-kaupunki-hallitus myös pettää aiemmat sopimukset ja sotkee rakentamista ja kaavoitusta niin Tampereella kuin Helsingissä kuin sopimukset ratikoista Tampereelle ja Pisararadasta Helsinkiin eivät toteudukaan.

Suomen kannalta surkein juttu on keskustan lähellä toteutumista oleva märkä uni eli maakuntien itsehallinto. Soteuudistukseksi naamioitu prosessi alkaa paljastua ja kyseessä voi olla vuosikymmenien vallan ja rahan siirto. Eilinen Ilta-Sanomien päärkirjoitus osui naulan kantaan todetessaan:

”Marraskuisen hallituskriisin jälkimainingeissa syntyi sopu keskustan vuosisataisesta unelmasta: maakuntien itsehallinnosta. Vuonna 2019 Suomessa pitäisi olla 18 maakuntaa, jotka tulevat hallinnoimaan muun muassa terveydenhoitoa, pelastustoimintaa sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintaa.

Myös verotusoikeutta harkitaan. Valtaa käyttävät maakuntien vaaleilla valittavat valtuustot. Yksityiskohdat selviävät kevään aikana.

Suomalaisen julkisen keskustelun tasoa osoittaa se, että poliittisen historian yksi suurimmista vallankeikautuksista kuitataan todella vähällä väittelyllä. Keskustelua ei käydä siitä, tarvitaanko uutta maakunnallista byrokratiaa vai olisiko voitu kehittää olemassa olevia malleja. Jopa keskustassa on ihmetelty, kuinka helposti uudistus saatiin läpi marraskuun hallituskriisissä.

Kovin poru onkin käyty lillukanvarsista eli siitä, järjestetäänkö maakuntien vaalit henkilövaalina vai Ruotsin mallin mukaisesti listavaalina.”

Helsingin osalta halusin tarkistaa, onko mutu-tuntumani Helsingin äänen heikkoudesta vain mielikuva. Kävin eilen illalla läpi reilusti yli puolet kaikkien helsinkiläisten kansanedustajien kotisivuista ja viime viikkojen ja kuukausien kirjoituksista. Mukaan mahtuivat niin omat edustajamme kuin kaverien johtavat poliitikot.

Ja arvatkaapa mitä? Yksikään helsinkiläinen edustaja ei näyttänyt tarttuneen Helsingin näkökulmasta sen paremmin Helsingin yliopiston kyykyttämiseen kuin älyttömään itsehallintoesitykseen. Ei yksikään.

Rakel Hiltusen, Jan Vapaavuoren ja Osmo Soininvaaran poistuminen Arkadianmäeltä on johtanut siiten, että Helsingin vähäinenkin ääni on hävinnyt eduskunnasta. Ja tämä tapahtuu hetkellä, jolloin Helsingin pitäisi huutaa ennen kuin maalaisliittopersuilu on vienyt tämän maan vuosikymmenien takamatkalle suhteessa urbanisoituvaan kasvavaan maailmaan.

Siksi meidän ääntämme ja meteliämme todella kaivataan nyt. Sitä ei kaivata vain Helsingin vaan Suomen puolesta. Helsinki ei kilpaile Raahen tai edes Oulun kanssa, vaan Tukholman ja Kööpenhaminan. Jos Helsinki ei menesty, ei Suomikaan voi menestyä. Me tarvitsemme täällä soteratkaisut ja hallinnon, joka on tehty Helsingin ja pk-seudun tarpeista, ei Kainuun tarpeista käsin. Ja meidän on vaadittava sitä nyt!

Sdp Helsinki tuleekin rakentamaan 2017 ohjelmasta vahvan kaupunkipoliittisen ohjelman. Puolueelta odotamme kirkasta kaupunkipolitiikkaa ja kuuden kasvavan kaupungin merkityksen ymmärtämistä, jos Suomen halutaan menestyvän. Sdp Helsinki on valmis olemaan kaupunkien kyllä-liike!