(Kolumni julkaistu Demokraatissa 23.6.2015)

Suomalaiset ja historia –tutkimuksessa selvitimme kansalaisten käsityksiä menneisyydestä ja miten ne vaikuttavat nykyajatteluun ja tulevaisuuden tavoitteisin.

Tuloksissa huomio kiinnittyi siihen, miten erilaisena eri vuosikymmenien merkitys piirtyy.

Sota-aika oli kärsimystä, sellaista, mistä on vaiettu. 1990-luvulla lama jyräsi kansakunnan läpi. Paljon mainintoja sai aikaan sotien jälkeisten vuosikymmenien jälleenrakennuksen aika. Tekemisellä oli suunta ja tarkoitus. Tulevaisuudenusko kannatteli nuoria sukupolvia, jotka rakensivat elämäänsä. Edistysuskoa vahvisti ensimmäinen kuukävely ja avautuva maailma.

Suomalaiset ja historia –tutkimuksen myötä pohdin usein, mikä on merkitys, mikä tälle ajalle jälkikäteistarkastelussa rakentuu.

Yksi havainto on, että samalla kun olemme vauraampia kuin koskaan, taloudesta on tullut päämäärä. Tämä näkyi kevään vaaleissa, joissa suurimpana kysymyksenä illasta toiseen väännettiin sopeutusmiljardien määrästä. Sama painotus on jatkunut hallitusneuvotteluissa ja niiden jälkeen.

En väitä, etteikö julkinen talous ja sen tasapaino olisi merkityksellistä.

Väitän, että julkisen talouden tasapaino ei riitä kansakunnalle tai maanosalle päämääräksi ja tarkoitukseksi. Tässä vertaus kotitalouteen toimii: säästäminen tulevan kesän lomaa varten on motivoivampaa kuin säästäminen säästämisen vuoksi. Talous on keino, ei päämäärä.

Väitän, että ehkä kaikkein eniten Suomi kaipaa keskustelua tulevaisuuden suunnista ja mahdollisuuksista. Millainen on kuviteltavissa oleva maailma 10 , 20 tai 50 vuoden kuluttua? Millaisessa maailmassa tämän hetken alakoululaiset ovat kolmekymppisiä aikuisia ja nykykeski-ikäiset vanhuksia? Mitä se maailma edellyttää?

Politiikan tehtävä on määrittää yhteisiä tavoitteita ja tehdä ratkaisuja, jotka vievät yhteisesti päätettyyn suuntaan. Keinot löytyvät kyllä, jos tavoite on kirkas.

Mikään puolue ei ole vuosiin onnistunut esittämään innostavaa tulevaisuuteen kurkottavaa näkymää Suomesta ja maailmasta. Voisiko Sdp vihdoin olla se voima?

Jotta tähän suuntaan liikuttaisiin, kirjaisin puolueen työlistalle ainakin seuraavat asiat, joiden osalta on syytä ryhtyä toimeen:

1) Strateginen ote kunnallisvaaleihin 2017. Sdp:n äänimäärän on noustava, jotta se voi jatkossa olla merkittävä voima Suomessa. Tilanne on vastaava kuin keskustalla neljä vuotta sitten. Pää on saatava takaisin pinnalle. Siksi jokaisen kunnan tasolla on nyt tehtävä systemaattista työtä ehdokasasettelussa ja vaalivalmistelussa.

2) Oppositiotyö, jota johtaa omien tutkittujen vaihtoehtojen esittäminen ja perustelu.  Kansalaiset kaipaavat politiikan arvonnostoa ja siinä työssä johtavalla oppositiopuolueella on ratkaiseva rooli.

3) Pidemmän aikavälin poliittisten tavoitteiden jäsentäminen. Ehkä periaateohjelmatyö on hyvä kanava. Puitteita tärkeämpää on, että työtä Sdp:n piirissä aktiivisesti tehdään. Tilannekuva Suomesta ja maailmasta on tiedossa. Nyt on konkretisoitava tavoitteet ja etsittävä keinoja. Esimerkiksi: Onko maksuton koulutus kaikille jatkossa yksi maksuton tutkinto? Onko kokopäiväkoulu vastaus lasten eriarvoisuuden kasvun vähentämiseen? Mitä asuntopolitiikan keinoja voimme löytää rakentaaksemme hyviä kasvavia kaupunkeja kaikenikäisille? Mikä on hyvinvointivaltion lupaus kansalaisille? Isoja kysymyksiä riittää, mutta aikaakin vuonna 2016 pitäisi olla.

 

  1. Hyvää kesää Demokraatin lukijoille. Tervetuloa lauantaina 29.8. Politiikan tulevaisuuspäivään Helsingissä. Luvassa jäätelökesä ja tulevaisuuskeskustelua, jota virittelevät muun muassa kirjailija Elina Hirvonen, tv-tuottaja Roope Lehtinen ja Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari.