Suomi elää taantumassa, joka on kansantuotteella mitaten jopa syvempi kuin 1990-luvun lama. Luulisi siis, että puolueet vaalien alla esittävät kilvan ratkaisuja parempaan huomiseen. Sen sijaan vallitsee myös henkinen lama.

Kokoomus toistaa papukaijana valtiovarainministeriön ja elinkeinoelämän leikkauslistoja, koska Suomella ”ei ole varaa” hyvinvoinnin rahoittamiseen. Laitavasemmisto taas tarjoaa patenttilääkettään, vastuutonta elvytystä. Keskustan puheenjohtaja ei uskalla lausua mitään, mikä voisi vaarantaa puolueen gallup-menestystä.

Meistä talouspolitiikka on vietävä uuteen suuntaan, ”neljännelle tielle”, joka perustuu vastuulliseen elvytykseen sekä fiksusti toimivaan valtioon. Toisin kuin 1990-luvulla syntynyt ”kolmas tie”, joka yhdisti markkinaliberalismin ja sosiaalisen vastuun, uusi linja painottaa julkisen vallan aktiivista roolia. Sen on otettava vastuu Suomen suunnasta ja rakennettava päättäväinen ohjelma, jolla saamme investoinnit liikkeelle, elvytämme toivon – ja talouden.

Uskomme, että tältä pohjalta löytyy kestävä ja toimiva kompromissi, Sipilän-Rinteen-talouslinja, seuraavalle hallitukselle.

1. Suomi tarvitsee nyt vastuullista elvytystä

Suomalaisten pitää voida luottaa siihen, että täällä kannattaa jatkossakin yrittää, tehdä työtä ja opiskella. Meidän on tarjottava rohkaisevampi tulevaisuuskuva kuin katteettoman pessimismin siivittämä leikkausten kierre, joka vain pahentaa tilannetta.

Vastuullinen elvytys merkitsee sitä, että alijäämää voi lisätä vain pätevin perustein: kun investoidaan tuotannon ja työllisyyden kestävään kasvuun. Kannattamatonta yritystoimintaa ja kasvun hidasteita ei pidä pönkittää velkarahalla. Vastuutonta elvytystä on luvata tässä tilanteessa merkittäviä parannuksia sosiaalietuuksiin.

Tässä tilanteessa rajut leikkaukset entisestään heikentäisivät heiveröistä kasvua ja kysyntää, juuri, kun kasvua ja kysyntää kipeimmin kaivataan. Tämä ei ole mielipide, vaan taloustieteilijöiden enemmistön vahvistama fakta.

Koska Suomen viennistä 55 prosenttia menee EU-maihin, kärsimme pahimmin kansainvälisestä taantumasta. Eurooppalainen vasemmisto on esittänyt pitkään suurta investointiohjelmaa teihin, raiteisiin, älykkäisiin sähköverkkoihin ja tietoliikenteeseen. EU-komission oikeistojohto on tunnistanut viimein ongelman, mutta Junckerin-Kataisen elvytysrahasto on osoittautumassa turhan vaatimattomaksi, verkkaiseksi ja ennen kaikkea päämäärättömäksi välineeksi Euroopan nousuun.

2. Fiksu valtio käynnistää investoinnit

Suomen on siis toimittava päättäväisesti itse. Emme voi jäädä odottelemaan suhdanteen käännettä. Suomen on luotava taloudellista toimeliaisuutta, koska sitä ei synny itsestään.

Siihen tarvitsemme fiksua valtiota. Sillä on velvoitteensa kansalaisten toimeentulosta ja hyvinvoinnista, mutta myös sellaisesta yritysympäristöstä, joka kannustaa kasvamaan ja menestymään.

Julkisen vallan on mahdollistettava uutta kasvua, mutta jätettävä toteutus pitkälti yksityisten yritysten varaan. Hallituksen on luotava investointiohjelma homekoulujen saneeraamiseksi, tieverkon korjaamiseksi ja pääkaupunkiseudun raideyhteyksien tehostamiseksi. Hankkeisiin voi houkutella yksityistä pääomaa ympäri maailmaa ja kilpailuttaa projektit avoimilla markkinoilla.

Tänään on tehtävä investoinnit, jotka kannattelevat yhteiskuntaa 10-20 vuoden päästä. Fiksu valtio uudistaa tuotannon, energiaketjun, liikenteen, asumisen ja jätehuollon rakenteet ilmastoystävälliseen suuntaan – ja samalla luo edellytyksiä uusiutuvan tuotannon innovaatioille. Ympäristöteknologia-alan yhtiöille ovat elintärkeitä kotimaasta saatavat referenssit, näytöt osaamisesta, kun yritetään ponnistaa vientimenestykseen.

Fiksu valtio investoi myös henkiseen infrastruktuuriin eli koulutukseen, tieteeseen, taiteeseen ja kulttuuriin, eikä ainakaan sorru typistämään uuden ajattelun luomisessa keskeisiä yhteiskunnan toimijoita.

3. Nuoret ja vanhat töihin

Työn on oltava kaiken keskiössä. Yhteiskuntamme vanhenee ja huoltosuhde heikkenee. Vaikka biologialle emme mahda mitään, voimme tehdä paljonkin sen eteen, että kansakunnan ikääntyminen ei ole rasite, vaan resurssi jota pitää hyödyntää.

Työllisyysasteen on oltava nykyistä korkeampi, ja ikäihmiset on houkuteltava pysymään työelämässä. Työnantajat ovat avainasemassa, sillä liian moni yli viisikymppinen kokee ikäsyrjintää. Jokainen syrjäytetty on inhimillinen tragedia ja yhteiskunnallinen tappio.

Naisten työmarkkina-asemaa on kohennettava. Edellinen hallitus ei kyennyt kotihoidon tuen jakamiseen tasan molemmille vanhemmille, uuden on siihen pystyttävä. Muuten palkkatasa-arvo ei etene.

Ennen kaikkea nuoret on pidettävä osallisina omaan tulevaisuuteensa. Nuorisotakuuta on jatkettava ja laajennettava, jotta vaikeasta taloustilanteesta huolimatta jokainen löytäisi paikan työssä, harjoittelussa tai opinnoissa.

4. Kysyntää on lisättävä

Työn verotusta ei pidä kiristää, vaan huojentaa pienituloisten ja ennen kaikkea keskiluokan verotusta aina kun mahdollista. Vastaavasti kiinteistöjen verotusta voidaan nostaa ja kymmeniä nykytilanteessa kyseenalaisia verovähennyksiä poistaa.

Meidän on saatava aikaan sykäys kotimaisten palveluiden kysyntään ja siten työllistämiseen. Innostetaan perheet laskettelulomille ja perjantaisin pitseriaan.

5. Elvytys on rakenneuudistusten ehto

Tuotannon ja työn rakenneuudistukset ovat välttämättömiä. Niihin ei voi pakottaa katteettomalla pessimismillä. Suomalaiset ovat osoittaneet – muun muassa eläkeratkaisulla – että keskinäisellä kunnioituksella, neuvottelemalla ja osallisuudella saadaan aikaan muutoksia, joihin kaikki yhteistuumin sitoutuvat.

Varmin keino estää pitkän aikavälin rakennemuutokset on ajaa niitä lyhytnäköisillä leikkausvaatimuksilla. Aidot uudistukset edellyttävät investointeja, muutostukea, joka tekee muutoksesta turvallisemman kuin paikalleen jäämisen.

Elvytyksen ja rakenneuudistusten vastakkainasettelu on tyhmää propagandaa. Rakennemuutos edellyttää elvytystä. Vain elvytys, joka johtaa rakennemuutokseen, on perusteltua.

Parempi tulevaisuus ei tule toivomalla, mutta vielä vähemmän toivonsa menettämällä.

Timo Harakka ja Pilvi Torsti