Kirjoitus on julkaistu alunperin Demarissa 10.4.2015, otsikko tässä korjattu (Demokraatissa virheellisesti: Ikäihmiset, seniorit, eläkeläiset: rakkaalla lapsella on monta nimeä)

Aktiivinen elämäntyyli edistää terveyttä ja hyvinvointia kaiken ikäisillä. Liikkumiseen rohkaiseminen on fiksua, koska se vähentää sairastelua ja pitää yllä toimintatarmoa. Maaliskuun viimeisessä Helsingin kaupunginhallituksessa käsiteltiin ehdotusta 70 vuotta täyttäneiden oikeudesta saada ilmaiskortit uimahalleihin ja kuntosaleille. Saimme enemmistön mukaan päätökseen, että kaupungin hallintokuntien pitää selvittää, miten ne ottavat suunnitelmiinsa enemmän ikäihmisten toimintakykyä ja aktiivisuutta ylläpitäviä palveluja niin liikunnassa, kulttuurissa kuin liikenteessä.

Tämä on ajankohtaista mielessäni, koska vaaleissa ja ehdokkaana pääsee laajimmin kuulemaan erilaisia ihmisiä. Eri teemoja käsittelevät vaalipaneelit auttavat ymmärtämään kaikenlaisia näkökulmia. Ja näissä vaaleissa suurin yksittäinen ryhmä, jonka näkökulmat ovat itselleni avautuneet monesta uudesta vinkkelistä, ovat eläkeikäinen väki. Helsinkiläisiä 65-vuotta täyttäneitä onkin noin 100 000.

Vaikka ikäryhmä on hyvin moninainen, monia tuntuu yhdistävän kokemus siitä, että yhteiskunta puhuu ohi. Kestävyysvaje-keskustelut ja sote-uudistukset sisältävät puhetta, joka saa ihmiset kokemaan itsensä taloudelliseksi taakaksi, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Toisaalta omien ”etujärjestöjen” toiminta näyttäytyy sekin monille liian kapea-alaisena edunvalvontana.

***

Syyllistyn helposti ohipuhumiseen myös itse. Sen sijaan, että olisin eläkeläisten aktiivikerhon tilaisuudessa älynnyt kysyä, mistä teemoista he haluavat kuulla, tuputin omia näkökulmiani hyvinvointivaltion uudistamisesta. Aikaa kysymyksille jäi aivan liian vähän. Saatoin jättää taakseni pettyneen yleisön, jolle edustin jälleen yhtä ”nuorta” (40-kymppinen kolmen lapsen äiti), joka miettii lähinnä oman porukkansa asioita.

Kuvaavaa on sekin, että meillä ei ole oikein hyvää sanaa kuvaamaan tätä ikäryhmää. 65-vuotias äiti ei ole vanhus eikä oikein ikäihminenkään. 75-vuotiasta ystäväksi tullutta tukijaani en kutsuisi ensisijaisesti eläkeläiseksi niin kuin hänkään ei puhu minusta palkansaajana.

***

Mitä voisimme tehdä?

Meidän pitää tunnistaa, että suurten ikäluokkien siirtyessä eläkeikään, meillä elää yhteiskunnassa yhä moninaisempi joukko ihmisiä, jotka eivät ole aktiivisesti työelämässä, mutta joilla on sekä halua että kapasiteettia tarjota valtava panos yhteiseen maailmaamme. Tämä tarkoittaa osallistumista lasten ja lastenlasten elämään, kulttuurikulutusta ja enenevässä määrin myös ammattityötä. Monet haluaisivat olla työelämässä mukana, nyt työnantajien pitäisi tarjota erilaisia tapoja entistä joustavammin.

Tämän lisäksi on tunnistettava köyhyys. Edelleen kymmenet tuhannet eläketulolla toimeentulevat ihmiset elävät Helsingissä köyhyysrajalla ja hädin tuskin pärjäävät. Monet asuvat yksin ja tästäkin syystä meidän on huolehdittava hyvistä julkisista palveluista. Alussa mainitut kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä liikkuminen ovat toimintakyvyn ytimessä ja juuri siksi niiden hinnoittelu ja saatavuus koskee todella monia.

***

Toivoisin lisää luontevaa sukupolvienvälisyyttä sekä arjen ratkaisuissa että ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Miksi pyöräteiden kehittämisen kärjessä ei ole pyörien ohella muu rullakansa? Miksi emme näe musiikkikouluja esiintymässä palvelukeskuksissa ja sairaaloissa säännöllisesti? Millaisia lukkoja tarjoamme yksin asuvien ihmisten oviin ja voisiko isännöintipalvelu muuttua myös päivätalkkariksi yksinelävälle? Erilaisia ideoita on hurjasti ja niistä saa mieluusti tehdä aloitteita myös muissa kunnissa. Tärkeintä on kuitenkin saada ne vaalien jälkeen laajempaan valmisteluun, sosialidemokraattien johdolla.