Suomessa on syystäkin herännyt vakavaa keskustelua siitä, onko kaikilla edelleen mahdollisuus liikkua ja urheilla seurassa. Keskustelu liittyy huoleen lasten liikkumattomuudesta ja laajemmin tasa-arvosta ja köyhyydestä, josta myös Helsingin Sanomat tänään kirjoitti.

Urheiluseuroissa talkootyön oheen on tullut yhä enemmän puoli- tai täysin ammattimaista juniorivalmennusta. Ulkomaiset kilpailumatkat alkavat verraten nuorena ja lisäävät taloudellista rasitusta vanhemmille.

On äärettömän tärkeää tarjota mahdollisuus kaikille. Se on niin nuorten, yhteiskunnan kuin suomalaisen urheilun etu. Tietoisuus siitä, että seuralla on tarjota vapaajäsenyyttä tai alennettuja maksuja olisi minusta hyvä saada vanhempien tietoon varhaisessa vaiheessa. Voi hyvin olla, että omaa lasta ei päästetä alun alkaenkaan mukaan harrastukseen, kun pelätään innostuksen johtavan perheen taloudelle ylivoimaisiin maksuihin.

Seurojen sisällä on myös kehitelty menetelmiä kuten korkeampien maksujen kerääminen muilta jäseniltä. Oman kokemukseni valossa futismammana ja jojona sellainen päätös on tärkeää tehdä avoimesti ja selkeästi perusteet selvittäen. Tutkimukset kertovat taloudellisesti hyvin pärjäävien vanhempien olevan enemmistönä urheiluvanhempien joukossa. On selvää, että jos oman lompakon rajat eivät tule vastaan useamman tuhannenkaan euron kausimaksuista, on vaikea ymmärtää, miten jollekulle pari sataakin voi tuntua liian suurelta uhraukselta. Seurojen toimihenkilöiden kyky selittää tilanne ja auttaa pitämään kaikki mukana on oleellinen.

Alla 24.3 tiedotteeni siitä, miten voisimme helpottaa pienituloisten asemaa urheiluseurojen kausimaksujen jatkuvasti noustessa.

Liikunta- ja urheiluseurojen valtion tuen ehtona tulisi olla vapaapaikkojen osoittaminen heikosti toimeentulevien perheiden lapsille. Samalla avustuksiea pitäisi tarkastaa paremmin vastaamaan seurojen tarvetta, linjaa Helsingin kaupunginhallituksen jäsen, valtiosihteeri Pilvi Torsti.

Pyrkimyksenä tulee olla taata kaikille suomalaisille nuorille mahdollisuus aktiiviseen liikuntaharrastukseen taustasta riippumatta. Lasten urheiluharrastamisen kustannukset ovat 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan kaksin- tai kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Tutkimuksessa 2010 selvisi, että 200 000 lasta ei voi kustannusten vuoksi harrastaa liikuntaa seurassa, vaikka haluaisi.

Tutkimusten mukaan yhteisöllinen liikuntaharrastus ehkäisee tehokkaasti lasten ja nuorten syrjäytymistä. Tästä syystä liikunta- ja urheiluseurojen julkisen tuen ehtona tulisi olla jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuus harrastaa jotakin urheilulajia myös kilpatasolle asti perheen tulotasosta riippumatta.

”Moni vähävarainen perhe hyötyisi urheiluseuran vapaajäsenyydestä. Sen tulisi olla sääntö, ei poikkeus. Minusta olisi aika ottaa tasavertaiset harrastusmahdollisuudet osaksi avustuskriteerejä”, Torsti jatkaa.

”Osa seuroista tekee jo nyt arvokasta työtä erityisryhmien hyväksi. Vapaajäsenyyksiäkin toteutetaan satunnaisesti, mutta systemaattiset käytännöt puuttuvat”, toteaa useita vuosia harrastustoiminnassa itsekin mukana ollut Torsti.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain Seuratoiminnan kehittämistukea (seuratuki). Seuratuen avulla on tarkoitus vahvistaa seuratoiminnan laatua, kehittää ja uudistaa perustoimintaa sekä mahdollistaa liikunnan harrastaminen taloudellisesti. Seuratuen avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan seurojen tekemää vapaaehtoistyötä. Erityisesti pyritään lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen. Viime vuonna seuratukea jaettiin viisi miljoonaa euroa, mutta hakemuksien yhteissumma oli merkittävästi suurempi.

Kunnat voisivat Torstin mielestä myös harkita oman tukensa ehtoihin alennettujen maksujen tai vapaajäsenyyden tarjoamista vähävaraisten perheiden lapsille. ”Olisi nähdäkseni perusteltua kasvattaa näitä panostuksia, mikäli seuroilta samalla edellytetään mahdollisuuksien tarjoamista tasapuolisesti kaikille harrastajille”, Torsti sanoo.

Viitatut tutkimukset:
-Kari Puronaho (2014): Drop-out vai throw-out?; Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista. OKM 2014:5.
-Kansallinen liikuntatutkimus 2010.