Guggenheim-säätiö julkisti ehdotuksensa museosta Helsinkiin puolitoista viikkoa sitten. Näin museohankkeen tämänhetkisen ymmärrykseni valossa näen (ja pohdintani olen tehnyt Helsingin kaupunginhallituksen edustajana):

Guggenheim-Helsinki olisi varmasti hieno museo ja kulttuurihanke, vetonaulakin näkyvään paikkaan riittävän omintakeisesti – ja helsinkimäisesti – toteutettuna.

Mutta mistä tässä ehdotuksessa tarkkaan ottaen on kyse? Guggenheim on oikeastaan myymässä Helsingille (tai Helsingin perustamalle säätiölle) museokonseptia. Kauppaan sisältyy lupa käyttää Guggenheim-tavaramerkkiä 20 vuoden ajan 30 miljoonan dollarin hintaa vastaan. Tämän päälle Guggenheim laskuttaisi 20 vuoden aikana 20 miljoonaa dollaria hallintomaksuja. Tämä on siis se, mitä Guggenheim myyjänä on asettanut tarjolle. Guggenheimille maksettavien kulujen lisäksi on muistettava julkisen sektorin 130 miljoonaksi arvioitu euron satsaus rakennukseen (vertailun vuoksi: uuden keskustakirjaston kustannusarvion on noin 80 miljoonaa, Helsingin vuotuinen investointibudjetti sisältäen korjaukset 435 miljoonaa) ja vuotuiset muut kulut, joiden määrä on noin 13 miljoonaa euroa. Kaupungin paraatitontille on toki laskettava hintansa.

Guggenheimin ehdotuksen julkisen rahoituksen osuus on sen verran mittava, että on selvää, että kulttuurihankkeena Guggenheim-museota ei voi toteuttaa. Kulttuurihankkeena rahoitettavaksi Guggenheim-museo on yksinkertaisesti aivan liian kallis. Helsingin kaupungin tai Suomen valtion kulttuuribudjetteihin moiset summat eivät mitenkään mahdu.

Siksi Guggenheim-museota on tarkasteltava ensisijaisesti elinkeinopoliittisena hankkeena. Jos museo lisää Helsinkiin suuntautuvaa turismia ja sen tuomia tulovirtoja riittävästi, tilaisuuteen kannattaisi tarttua ja kauppaa harkita.

Myyjällä on tarjouksessa mukana luvut, joiden pohjalta arvioidaan kävijämääriä ja Helsingin tulevia turistivirtoja ja muita hankkeen elinkeinopoliittisia ja esimerkiksi työllisyysvaikutuksia. On sanottava, että oman arvioni mukaan myyjän laskelmat vaikuttavat epärealistisilta. On kovin vaikea uskoa, että tavoitellut kävijämäärät ja yksityisten lahjoitusten määrä toteutuisi.

Niin kuin missä tahansa tarjous-tilanteessa, ostaja ei voi tietenkään perustaa päätöstään myyjän tarjoamiin laskelmiin, vaan ostajan on tehtävä oma arvionsa. Tämä on Helsingin kaupungin nyt tehtävä sikäli, että kaupunki Guggenheimin tarjousta harkitsee. Jos hanke todetaan elinkeinopoliittisesti arvioituna tuottavaksi, niin ei liene mitään syytä olla harkitsematta museota investointina, joka rahoitetaan elinkeinobudjetista.

Jokainen elävä kaupunki kaipaa aina uusia tuulia. Jotain, mistä innostua. Muistan hyvin, kun Kiasma tuli kaupunkiin ja ”tuhosi” Mannerheim-patsaan, joka taisi lopulta saada hienoimman mahdollisen taustan. Tällä hetkellä odotan päivää, jolloin ensi kertaa pääsen keskustakirjastoon, josta toivon tämän vuosikymmenen maamerkkinä, jonka muistamme vuosikymmeniä. Siitä voi tulla upea juhlistus suomalaiselle sivistykselle sekä julkiselle, kaikille avoimelle tiedolle ja tilalle.

Guggenheim-Helsinki voisi olla osa merkittävien kaupunkia omalla alallaan muokkaavien rakennusten ja toiminnan listaa edellyttäen, että hankkeelle rakentuu rahoitus muulta kuin julkiselta pohjalta tai että voitaisiin vakuuttua hankkeen kannattavuudesta elinkeinopoliittisena investointina. Jotain selvyyttä näihin kysymyksiin olisi oltava, jotta säätiön ilmeisesti jossain vaiheessa Helsingille esittämää tontinvarausta arkkitehtikilpailun järjestämistä varten voisi vakavasti harkita.

***

Hyvä avaus Guggenheim-hankkeen rahoituksesta YLE kulttuurisivuilla täällä sekä Osku Pajamäen kolumnissa täällä.