(Kolumni Uutispäivä Demari 14.4.2011, aiempaan blogikirjoitukseen nojaten)

Jaan kritiikin siitä, että julkisuudessa käydyt vaalikeskustelut ovat kosketelleet liian vähän kansalaisten arkisia huolia ja mietteitä. Onneksi me ehdokkaat olemme saaneet näitä keskusteluja käydä.

Minua on mietityttänyt tulevaisuuden pelon ilmapiiri, joka kuuluu monen kansalaisen mietteissä. Vanhemmat äänestäjät kokevat puheen kestävyysvajeesta tekevän heistä ongelman ja nuoremmat uskovat olevansa töissä ikuisesti. Monet miettivät eriarvoistumista.

Pelon voi murtaa vain luottamus. On synnytettävä ilmapiiri, jossa tunnemme neuvottelevamme yhdessä hyvästä tulevaisuudesta. Kaikilla sukupolvilla on yhtäläinen oikeus painaa puumerkkinsä tuohon suunnitelmaan.

Suomen taloudelliset haasteet ovat mittavat, vaikkei uskoisikaan valtiovarainministeriön laskelmien täysin pitävän paikkansa. Aikaa kestävyysvajeen ratkaisuun on kuitenkin enemmän kuin yksi vaalikausi eikä mitään lopun alun ilmapiiriä ole syytä lietsoa.

Meillä ei varmasti ole tulevaisuudessa kaikkia niitä etuja ja palveluita, joita nyt on. Eikä meillä ole työpaikkoja samoilla aloilla kuin olemme vuosikymmeniä tottuneet. Mutta meillä on uusia, aikaansa sopivia palveluita ja tukia. Ja – niin sopii toivoa – meillä on kykyä luoda uusia työpaikkoja aloille, joita emme osaa nyt kuvitella.

Uskonkin, että monet ratkaisut liittyvät Sdp:n perinteiseen vahvuuteen eli työhön. Kaivataan työ-linja, joka Ruotsissa on omaksuttu. Työpaikkoja on syntynyt niin julkiselle sektorille kuin muualle yhteiskuntaan. Työurien pidentämisessä avainasemassa ovat nuorten työllistyminen, opiskeluaikojen tiivistäminen ja rohkeasti kehiteltävät työaikajärjestelyt yhtä lailla pienten lasten vanhemmille kuin senioreille, jotka haluavat jatkaa työelämässä osa-aikaisesti.

Me 70-luvulla syntyneet tulemme uskoakseni olemaan ratkaisevassa osassa, kun hyvinvointivaltiota uudistetaan. Olemme hyvinvointivaltion prototyyppejä: käyneet peruskoulua hyvinvointivaltion ”kultakaudella” 1980-luvulla, kouluttautuneet rauhassa ja astuneet työelämään laman jälkeen. Arvostamme terveyskeskuksia, joissa on lääkäreitä ja kouluja, joissa pääsee tukiopetukseen. Samalla olemme tottuneet laman jälkeisen Suomen murrokseen ja avautumiseen maailmaan. Meille eurooppalaisuus on itsestäänselvä identiteetin osa.

Siksi nimenomaan 70-luvulla syntyneiden joukossa sosiaalidemokraattiset ajatukset kaikille yhteisestä peruskoulusta, hyvästä työelämästä ja eri elämänvaiheissa kantavista oikeudenmukaisista turvaverkoista puhuttelevat. Meillä on lapsia ja meillä on vanhempia ja isovanhempia, joista huolehdimme. Meillä on omasta kokemuksesta kumpuava halu rakentaa ja ylläpitää yhteiskuntaa, jota ei leimaa tulevaisuuden pelon ilmapiiri, vaan luottamus ja vastuu suomalaisesta hyvinvoinnista ja maapallon tulevaisuudesta.

Hyvinvointivaltiota uudistettaessa pitää välttää italialaista jalkapallotaktiikkaa, jossa puolustus on paras hyökkäys. Nyt on rakennettava peliä rohkeasti ja pitkälle eteenpäin katsoen. Tuntumani on, että Sdp:ltä 70-luvulla syntyneen puheenjohtajan johdolla sitä myös toivotaan ja odotetaan.

Pikku hiljaa kauan kuuluneet hiljaiset signaalit näkyvät myös gallupeissa. Se, miten ne näkyvät vaalituloksessa ratkeaa näinä päivinä. Ollaan rohkeita ja hyökätään voimalla, mutta reilusti. Selätetään pelon ilmapiiri.