Vaaliteemat

  • Työhyvinvoinnilla työurat pidemmiksi.
  • Yksinyrittäjien asema syyniin.
  • Vuokra-, pätkä- ja silpputyön ehdot esiin.

Taustatietoa löydät Pilvi Torstin ja Lauri Ihalaisen kokoamasta kirjasta “Kytketään työt käyntiin” (2011).

    Onko työelämä muuttunut perustavalla tavalla ja tullut epävarmemmaksi? Tämä tuntuu olevan tunnelma yleisesti. Silti lukujen valossa on myös mahdollista todeta, että määräaikaiset työsuhteet ovat 1980-luvulta lähtien vähentyneet. Ne muodostavat lähteestä riippuen arviolta noin 20-25 prosenttia kaikista työsuhteista. Työpaikan menettämisen riskikään ei tutkimuksen valossa ole 40 vuoden aikana lisääntynyt paitsi hetkellisesti lama-aikoina. Eläkkeelle siirtymisiät ovat viime vuosina vain nousseet, mikä unohtuu paniikinomaisia piirteitä saavassa eläkeikäkeskustelussa koko ajan.

    Mutta samoin kuin elämää ei työelämääkään voi tarkastella vain makrotaloudellisilla luvuilla. Siksi en osta näkemystä siitä, että työelämän epävarmuus olisi pelkkä myytti, koska numerot niin sanovat. Asiaa täytyy tarkastella ”heikkojen signaalien” avulla ja ilmiöiden moninaisuudet ymmärtäen. Silloin luvut eivät riitä.

    Monenkirjavat työn teettämisen muodot ovat suomalaiseen työelämään pysyvästi juurtunut ilmiö. Pätkä- ja silpputyö, pakkoyrittäjyys ja vuokratyön käyttö vaativat huomiota, kun mietitään, mitä on hyvä työelämä. Uusi työvoima tulee epävarmoille työmarkkinoille epävarmalta tuntuvassa maailmassa. Siitä riippumatta, mitä tutkimukset osoittavat, poliitikkojen on vastattava ihmisten epävarmuuteen. Epärealististen pelkojen varassa ratkaisuja ei kuitenkaan pidä tehdä. Onko kukaan tutkinut, miten työsuhteiden vakituisuus vaikuttaa lasten hankintaan? Entä mikä vaikutus on ollut julkishallinnon harjoittamalla pätkätyökulttuurilla lainvalmistelussa havaittuihin ongelmiin? Kuka enää sitoutuu mihinkään, jos kaikki on pätkissä ja projekteissa?

    Kaipaako työelämä siis pelastamista? Ovatko asiat sellaisia, joihin politiikalla voi vaikuttaa? Mihin pitäisi vaikuttaa?

    Maailman paras työelämä?
    Sdp on asettanut tavoitteeksi ”maailman parhaan työelämän”. Lähestymistapa keskittyy Suomeen niin kuin tietysti perusteltua onkin, kun mietitään yksittäisiä konkreettisia tavoitteita. Omasta vinkkelistäni olisin valmis tavoittelemaan en vain hyvää työelämää ja korkeaa työllisyyttä Suomessa vaan ”Hyvän työelämän maailmaa”. Työehtojen ja -olojen kehittämisen kaikkialla maailmassa pitää olla kansainvälisen työväenliikkeen tinkimätön ja laaja tavoite, koska työehtojen ja -olojen parantaminen on avain oikeudenmukaiseen ja reiluun globalisaatioon?

    Mitä konkreettisesti tavoitellaan?
    Keskeisimmät työelämään liittyvät tavoitteet lähiaikoina tiivistyvät omassa ajattelussani kolmeen: nuorisotyöttömyys lähelle nollaa, heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa työmarkkinoilla olevien puolustaminen ja työllisyysasteen tuntuva nosto.

    Nuorisotyöttömyyden ratkaiseminen kaikin mahdollisin keinoin on parasta sosiaali- ja syrjäytymispolitiikkaa työ-identiteettiin edelleen vahvasti kiinnittyvässä Suomessa. Tapaan jatkuvasti opiskelijoitani, joita selvästi hävettää todeta, että he eivät ole taantuman keskellä löytäneet töitä. Sanaa ”työtön” ei kukaan halua käyttää. Siksi näen, että niin julkisen vallan kuin muun yhteiskunnan työnantajat mukaan lukien on viisasta ottaa nuorten työllistyminen agendalleen.

    Haavoittuvassa asemassa olevilla ymmärrän pätkä- ja silpputyöläiset, pakkoyrittäjät ja erityisryhmänä maahanmuuttajat, jotka kohtaavat työelämässä syrjintää ja hyväksikäyttöä. Työ auttaa kiinnittymään yhteiskuntaan ja siksi etenkin maahanmuuttajanaiset tarvitsevat yhteiskunnan apua ja tukea työllistymiseen. Koko työelämälainsäädäntömme kaipaa ”pävausta” ja ”mamausta” eli pätkätyö- ja maahanmuuttovaikutuksien arviointia. Tähän kuuluvat paitsi lomapankit vuosilomat lukuisat muut oikeudet ja käytännöt, joissa lainsäädännön oletus on kokoaikainen pysyvä työsuhde.

    Työllisyysaste määritellään ottamalla kaikki 15-64-vuotiaat ja laskemalla, mikä osuus heistä on työelämässä. Korkeimmillaan Suomen työllisyysaste on ollut reilusti yli 70 prosenttia, kun se tällä hetkellä on noin 67 prosenttia. 75 prosentin työllisyysasetta tavoitellaan sekä työn arvostukseen ja sen mukanaan tuomaan identiteettiin liittyvistä syistä että julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Vertailun vuoksi todettakoon, että Tanskan ja Ruotsin työllisyysasteet ovat yli 70 prosenttia.

    Entä se maailman taso? Miten voitaisiin edetä kohti maailmaa jossa kauppasopimuksien ohella tehtäisiin sitovia sopimuksia minimityöehtovaatimuksista? Eikö tämä väistämättä pikku hiljaa kuroisi umpeen rikkaan ja köyhän maailman välistä repeämää ja loisi parempaa kaikille maailman ihmisille? Olisiko tässä tehtävä ennen kaikkea ay-liikkeelle: pyrkiä laajentamaan professori Pauli Kettusta mukaillen hyvinvointivaltion ja sopimuskulttuurin ”hyvää kehää” yli kansallisten rajojen?

    Hyvät Politiikan Pelastusohjelma -blogin lukijat ja kirjoittajat. Jään odottamaan näkemyksiänne siitä, kuinka tärkeinä pidätte työelämätavoitteita tämän hetken Suomessa ja maailmassa. Miten päästään nuorisotyöttömyyden nollatoleranssiin? Miten saadaan enemmän 15-64-vuotiaita ja miksei vanhempiakin töihin? Kuinka edistetään sellaisten erityisryhmien kuin pätkä- ja silpputyöläisten ja maahanmuuttajien asemaa? Mitkä ovat tärkeimmät uudistuskohteet ja epäkohdat? Entä kenen vastuulla on globaalien työelämän pelisääntöjen kehittäminen ja mitä konkreettista suomalaisen ja eurooppalaisen politiikan kentällä voi tehdä?