(Kolumni Demarissa 27.7.2009)

Kesän velloneen vaalirahoitusjupakan motivoimana haluan tuoda esiin oman näkökulmani aiheeseen näin puoluepolitiikan ulkopuolelta tulleena menneiden eurovaalien ensikertalaisena.Kevään eurovaalikampanjassani vapaaehtoisen työn osuus oli valtava.  Monet ammattilaiset antoivat oman panoksensa talkoohengessä kampanjan organisointiin, julkaisuihin, mainonnan suunnitteluun, verkkoviestintään, videotuotantoon, valokuvaukseen, esityksiin ja vaikka mihin. Jos kaikesta ammattityöstä olisi laskettu tuntihinta, summa olisi ollut kymmeniä tuhansia euroja.

Kukaan ei kyseenalaista tällaisen vapaaehtoisen osallistumisen ylevyyttä ja hienoutta. Omalla kohdallani – ja varmasti useimpien muiden ehdokkaiden kampanjoissa – se oli kampanjan avain ja selkäranka.

Vaalityön rahoittamista sen sijaan pidetään kyseenalaisena. Pääministerin johdolla jatkunut julkinen sekoilu on entisestään vahvistanut mielikuvaa “vaalirahasta” kielteisenä ja jopa ikaisena touhuna.

Vaalirahaan liittyvä kielteinen mielikuva on ongelma, koska monet yksittäiset lahjoittajat, siis tavalliset yksityiset ihmiset, antavat oman panoksensa vaalitalkoisiin rahana. Toisin kuin talkootyöläisten osuus, yksityisten lahjoittajien panos on mahdollista laskea. Oman kampanjani rahoittivat ennen kaikkea tavalliset kansalaiset. Yksittäisten lahjoittajien
lista sisältää pitkälti toistasataa nimeä ja summat vaihtelevat kympeistä pariin tuhanteen euroon. Yksityisten lahjoituksien kokonaissumma nousi reilusti yli 20 000:een euroon.

Tällainen yksityisten ihmisten antama vaalirahoitus on nähdäkseni verrannollista vapaaehtoiseen talkootyöhön. Näinhän se meni jo ala-asteella: jos oma äiti ei ehtinyt osallistua luokan rahankeruutalkoisiin, hän saattoi hoitaa osuutensa setelillä. Ja aivan kuten vaaleissakin, jotkut perheet halusivat sekä antaa seteleitä että osallistua talkoisiin.

Kesän mittaan jatkuneen vaalirahoituskeskustelun laajempi anti on toivon mukaan laajeneva yleinen tietoisuus siitä, että vaalit maksavat. Se johtaa toivottavasti myös laajenevaan julkiseen pohdintaan siitä, miten vaalirahoitus vaikuttaa demokratian toteutumiseen. Syrjiikö vaalirahoitus esimerkiksi nuoria, naisia, uusia tai tiettyjen puolueiden edustajia?

Yhtenä ratkaisuna on ehdotettu vaalirahoituksen kieltämistä kokonaan. Tämä ehdotus sisältää lukuisia ongelmia. Olisiko sen sijaan mahdollista, että yksityisten lahjoittajien merkitys korostuisi tulevaisuudessa? Voitaisiinko jopa ajatella, että vaalirahoitus olisi mahdollista vain äänioikeutetuille, siis kansalaisille?   

Nostan yksittäisten kansalaisten tekemät kampanjalahjoitukset suureen arvoon samaan tapaan kuin kampanjan puitteissa tehdyn valtaisan talkootyön. Nykymuotoisessa järjestelmässä ne ovat kansalaistekoja, jotka edistävät demokratiaa. Siksi soisin, että vaalirahoituksen julkipuinti yltäisi pohtimaan, miksi tavallinen palkansaaja tai eläkeläinen antaa rahaa ja aikaa yksittäisen ehdokkaan vaalikampanjaan ja mikä merkitys sillä on demokratian toteutumiselle. Vaalirahoitus ja vaalikampanjaan osallistuminen voi olla ylevää kansalaisaktiivisuutta.